Marraskuu 2017

Moikka!:) Oon pian 13v täyttävä tyttö Kajaanista. Olen jo about 11 vuotiaasta lähtien ollut enemmän tyttöihin päin, enkä enää oikeastaan ollenkaan kiinnostu tai fantasioi vastakkaisesta sukupuolesta. Kuitenkin minua arveluttaa nuorehko ikäni, ja se otetaanko minua tosissaan.. En ole vielä kertonut vanhemmilleni koska en koe sitä kovinkaan tärkeäksi vielä :P
Usein just jossain netissä urputetaan siittä, miten alaikäinen ei voi tietää omasta suuntautumisestaan, ja toki, voinhan vanhempana olla vaikka hetero number #1 sillä mistäs sitä tietää~

Minuun myös ilmeisesti on ihastunut eräs hyvä ystäväni (poika) joka ahdistaa jotenkin semisti.. Joskus kuvaili ulkonäköäni sanoilla kuten "söpö" "Tekee mieli halata", mutta sanoi ettei enää tykkää sillä tavalla. Hän on mukava ihminen ja hyvä kaveri kenen kanssa en haluis kokonaan pistää välejä poikki, ei tietoisesti ahdistele tm. mutta silti jotenkin 'lähentelee' (on kaikkialla samaan aikaan, yrittää tykätä samoista jutuista jne) joka mua vähän häiritsee.
Hän tietää kyllä, etten ole kiinnostunut pojista, mut ei mun vihjailut näytä tepsivän :/
Muutenkin pojat ahdistaa.

Siispä kysymykseni ovat;
Voinko alaikäisenä tietää seksuaalisen suuntautumiseni?
Kuinka saan tämän ystäväni uskomaan, etten ole kiinnostunut hänestä?
+ voiko mua edes ottaa tosissaan, vai onks tää vaan sellanen "Vaihe"? ;P
Lue vastaus
Moi! Olen 29-vuotias aseksuaali nainen. Olen jo vuosien ajan identifioitunut aseksuaaliksi enkä ole koskaan elämässäni tavoitellut parisuhdetta enkä seksiä. En ole ikinä edes suudellut ketään. Elokuussa muutin Helsinkiin ja sain päähäni liittyä Tinderiin. Nyt olenkin siis yhtäkkiä alkanut käydä treffeillä! Kaikki on tapahtunut kamalan nopeasti, ja olen aivan pyörällä päästäni siitä, mitä ihmettä mun elämässä tapahtuu.

Idea nettideittailuun lähti siitä, että olin alkuvuodesta pienellä paikkakunnalla asuessani hyvin yksinäinen ja mietin silloin, että parisuhde on varmasti tehokas keino yksinäisyyden torjumiseen. Ajattelin, että ehkä olen tuominnut parisuhteen liian varhain. Toinen syy Tinder-deittailuun on uteliaisuuteni; on kiinnostavaa kurkistaa siihen maailmaan, joka on ollut minulta täysin pimennossa koko elämäni ajan.

Olen käynyt treffeillä sekä miesten että naisten kanssa, koska en tiedä, mikä seksuaalinen suuntautumiseni on. Olen todella sosiaalinen tyyppi, joten treffit ovat menneet hyvin. Onhan mukavaa jutustella ihmisten kanssa, eikä ensitreffeillä tarvitse tehdä mitään muuta kuin halata lopuksi.

Yksi ihminen on tuntunut aidosti kiinnostavalta ja ihastuttavalta, minun ikäiseni nainen, jonka kanssa olen käynyt useammilla treffeillä. Olen jopa kokenut kevyitä ihastumisen tunteita, mikä on todella, todella harvinaista mulle. Onneksi tämäkin nainen vaikuttaa pidättyväiseltä, emmekä ole tehneet muuta kuin halanneet. Huomenna menemme neljänsille treffeille, ja mua ahdistaa aivan valtavasti. Pitääkö mun tehdä jotakin?

En todellakaan ole kertonut tälle naiselle, että olen aseksuaali. Pitäisikö kertoa? Onko epärehellistä nettideittailla aseksuaalina, jos ei kerro heti treffitoverille, että mua ei seksi kiinnosta? Toinen ongelma on se, uskallanko kertoa hänelle itsestäni niin intiimejä asioita tai kehtaanko myöntää oman täydellisen kokemattomuuteni. En osaa puhua seksuaalissävytteisistä asioista vaan menen aivan lukkoon, jos niistä on puhe, vaikka muuten olenkin erittäin avoin ihminen. En edes tiedä, haluanko parisuhdetta, ja kaikki tuntuu etenevän niin nopeasti. Mua pelottaa se, että ihastun oikeasti tuohon ihmiseen, mutta toisaalta en edes tiedä, uskallanko heittäytyä tunteeseen, kun olen koko aikuisikäni elänyt tunteista vapaana.
Lue vastaus
En tiiä enään kuka oon. Oon 12-vuotias, biologisesti tyttö. KUITENKIN kun mua katsoo kauempaa, ajattelee;
"Ai tosha on iha perus poika", oon poika tytön kehossa. Ja tietenkään asia ei ole tarpeeksi perseestä ilman tätä seikkaa: Rakastan meikkaamista, kukkapantoja, hameita jne.

Joinain päivinä istun meidän luokan tyttöjen kanssa kikattamassa, toisena päivänä pyöräilen kaupungilla iskemässä tyttöjä poikien kanssa. Useimmiten saan iskettyä naisia, mutten ns. 'tyttöpäivinä' saa iskettyä ketään poikaa. Olen pan, sen verran tiedän.

Mun ulkonäöstä:
Mul on poikamaiset, pyöreät kasvot. A-kupin rinnat, joka helpottaa poikapäivinä, kun taas tyttöpäivinä itken aamusin niiden pienuutta. Oon suht harteikas. Oon noin 160cm pitkä.
Välillä tuntuu, et ihmiset pitää enemmän musta poikana. Useimmat mun kavereista tietää tästä, samoin mun äidit. (Äiti on sateenkaari!<3)
Haluun vaan tietää, kuka mä oon, mikä mun sukupuoli on? Help!!
Lue vastaus
Hei.
Olen kahdeksas luokkalainen transpoika. Kahden vuoden päästä menen lukioon. Todennäköisesti muutan toiseen kaupunkiin ja menen aivan eri lukioon kuin mikä täällä on.
Eli kukaan ei tunne minua, kukaan ei tiedä, että olen trans. Haluaisin aloittaa aivan alusta. Nykyisessä koulussa vain muutamat ystävät kutsuvat minua sillä nimellä jolla haluan, ja haluaisin muuttaa asian.
Lukiossa haluaisin opettajien kutsuvan minua sillä nimellä ja ystävien myöskin ja kutsuvan minua pojaksi.
En vain tiedä miten tulen sitten kertomaan heille sen.
Mitään apuja?

Toinen asia on, että olen tullut kaapista vanhemmilleni. Isä on todella kannustava ja kutsuu minua siksi kuin haluan, mutta äiti on vähän toinen juttu. Kun tulin kaapista, kerroin hänelle, että haluaisin minua kutsuttavan toisella nimellä, enkä halua tytöttelyä.
Jälkimmäinen on jotenkin loppunut, mutta hän kutsuu minua edelleen syntymänimellä. Haluaisin hänen alkavan käyttää sitä nimeä, josta pidän. Miten sanon asiasta?

Kolmas asia on, että haluaisin binderin, mutta en yhtään tiedä miten äiti suhtautuisi asiaan. Iskän luulisi olevan okei asian kanssa, mutta asun äidin luona ja hän pesee pyykit ja muut niin en tiedä kuinka saisin itselleni binderin. Mitään apuja tähänkin?
Lue vastaus
Elin nuoruudesta saakka miehen kanssa. Muutama muksukin siunaantui.
Sitten se loppui. Olin 8 v.yksin ja sinä aikana ihastumisia (salaisia) muutamaan naiseen. Nyt liki 2v. seurustellut naisen kanssa. Ikinä enää en miestä elämääni huolisi. Olenko lesbo vai bi vai miksi sanon itseäni? :(
Lue vastaus
Hei.
Olen 17-vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat.

Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi. Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta.

Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän. Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.

Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta. Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan.

Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä. Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä?
Lue vastaus
Hei! Luin muistaakseni joskus, että sinuiksi.fi kerää listaa psykoterapeuteista, joille vähemmistöön kuuluvana olisi helpompi mennä ja saada ymmärtävä vastaanotto. Onko tällaista listaa olemassa, tai voitteko neuvoa mistä löytäisin helposti oikeanlaisen terapeutin? Auttaako kela etsimään terapeuttia? Terapeuttien listan selaaminen on ylitsepääsemätöntä. T. B-lausunto ollut jo kuukausia mutta eteenpäin en pääse
Lue vastaus
Hei. Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS:sin Trans-poliklinikalla, eli hyvin "transmatkani" alussa.

Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen (mikä tosin on jo paremmalla mallilla) ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille.

Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin. Tiedän myös, että vanhempani olisivat 100% OK jos olisin lesbo/bi yms. (Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää)

Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä. Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Sen verran tiedän että ainakin 1/4 sisaruksestani olisi OK asian kanssa.

Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi.

Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani (joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ) ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös (arvasivat asian itse).

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F64.0. Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F64.8 (mikä olisi itselleni henkisesti todella paha paikka) en tulisi kaapista, vaan antaisi jatkaa kuvitelmia että olen lesbo/bi yms. Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F64.0 diagnoosia, vaan jonkun muun.

Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa... Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu. Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta (niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä). Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa? "En tiedä" on kuitenkin sellainen vastaus, että siitä seuraa inhottavia jatkokysymyksiä.
Lue vastaus
Moi. Mä olen parikymppinen transmies ja menossa korjaushoitoihin pian. Kavereille ja ystäville olen jo kertonut, mutta vanhemmille + muille sukulaisille en. Ei olla hirviän läheisiä ja mua pelottaa se aivan sikana. Mun perhe ei ole kovin liberaali ajatusmaailmaltaan, ja pelkään huonoa reagointia. Mua ei haittaaisi jos ne ei haluais pitää enää yhteyttä, mutta esim ilkeilyä en haluais tän asian tiimoilta enää kuulla. Mikähän ois paras tapa kertoa vanhemmille niin että he ymmärtäis kuin tärkee asia tää mulle on?
Lue vastaus
Hei. Olen 14v tyttö ja mietin koko ajan, että olenko lesbo. Jos kaverini tätä kysyvät kiellän sen heti ja sanon tykkääväni pojista...
Mutta minusta tuntuu että se ei ole totta...
Kerroin tästä siskolleni ja hän sanoo että on okei asian kanssa mutta tämä saattaa olla ohi menevä juttu..
En tiedä yhtään mitä ajatella ja tunnen olevani eksynyt...
En voisi kyllä ainakaan kertoa kavereilleni sillä lesbot ja transut sut muut ovat erikoinen tapaus heille ja he eivät varmaan ihan hyväksy tätä.. mitä teen?
Lue vastaus
Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö.
En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. mut kuitenkin pikkuauto ja legot kiehtoi myös meikäläistä myös.
Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla. Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia.
Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä. Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'.

Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta. Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin.

Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani. Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni.

No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika?' menin juttelemaan kuraattorilleni, mutta hän vaikutti hiukan kauhistuneelta, ei pitänyt erilaisista ihmisistä. Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut." Se vain ärsytti minua.

Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä.

Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika (kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan).
Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika.
Lue vastaus
Olen 14v tyttö. Koen olevani lesbo, mutta haluan uskotella itselleni, että kaikki voisi vielä muuttua. Olen kertonut asiasta äidilleni ja kavereilleni ja kaikille asia oli ja on ok. Haluaisin tulla ulos kaapista myös ihmisille jotka eivät ole läheisiä tai tärkeitä, koska koen sen itse jotenkin asioita parantavana.

Haluaisin myös tulla kaapista siis siskolleni ja muillekin lähisukulaisille. Sisareni on 10v ja aina kun yritän kertoa hänelle alan vain ajatella, että hän on liian nuori. Vaikka hyvin tiedän hänen olevan tietoinen ainakin nyt yleisimmistä seksuaalisista- ja sukupuolisistasuuntautumisista. Hänelle olisi myös aika varmasti ok.

En myöskään tiedä miten kertoisin asiasta vaikka sukulaisilleni. Suurelle osalle minulle tärkeistä sukulaisista ottaisi asian varmasti hyvin, mutta en uskalla ajatella, että hylkäämisen pelko olisi aiheeton.

Kiteytetysti en haluaisi olla kaapissa, mutta en tiedä miten tulla sieltä enkä ehkä uskallakaan tulla kaapista. Keskustelen aiheesta ystävieni kanssa ja olen kiitollinen heidän avustaan ja näkemyksistään. Oletan myös, että mm. sukulaiseni pitämät minua liian nuorena tietämään seksuaalisuudestani.
Lue vastaus
Mieheni jäi kiinni siitä, että oli Line-sovelluksessa tekstaillut shemalen kanssa. Mieheni oli vastaanottanut tältä henkilöltä videoita missä tämä nainen/mies masturboi ja laukeaa itsensä päälle. Tähän mieheni oli vastannut "i miss that cock in my mouth ;)" Keskustelimme asiasta ja mieheni vertasi tätä pornon katseluun eikä kuulemma ole kyseistä henkilöä fyysisesti koskaan tavannut. (Mieheni asui Thaimaassa n. neljä kuukautta pari vuotta sitten) Kysyin mieheltäni miksei sitten katsonut normi pornosivustolta kyseistä kategoriaa vaan tekstaili tämän henkilön kanssa seksuaalisesti ja yritti valehdella seksuaaliväritteisistä viesteistäänkin. Miestäni kuullemma hävetti tämä kategoria (shemale) Kysymykseni siis kuuluu että pitäisikö minun huolestua? Lasketaanko tämä pettämiseksi? Itseäni ei moinen kategoria häiritse, vaan tämä tekstailu tietyn henkilön kanssa. Mieheni yritti vakuutella ettei tiennyt tämän loukkaavan minua eikä ikinä pettäisi minua. Rakastaa minua enemmän kun mitään muuta koskaan aiemmin. En osaa itse käsitellä asiaa..
Lue vastaus