Selaa kysymyksiä

Tälle sivulle kokoamme aiemmin lähetettyjä kysymyksiä ja niihin antamiamme vastauksia. Ajan mittaan kysymyksiä tulee ainakin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta, kaapista ulostulemisesta, sosiaalista paineista, eheyttämisestä, seurustelemisesta, ikääntymisestä, seksuaalisuudesta, syrjinnästä, terveydestä ja ihmissuhteista.

Jos et löydä täältä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, kysy neuvoa meiltä ja vastaamme kysymykseesi.

Uusimmat kysymykset

Hei! Olen Kohta 20 V Täyttävä Tyttönen Ja Minä Mietin Että Olenko Bi? Minua Kiinnostaa Ihan Hirveästi Shemalet Ja Trans Miehet... Kiihotun Todella Paljon Shemale Pornosta, Minusta olisi Ihanaa Olla Shemale Myös Itse. En Kiihotu Enää Tavallisista Hetero Miehistä, Vaan sen Pitää Olla Shemale. Olenko Sairas Tai Hullu Jos Tykkään Shemaleista? En Tykkää Enää Tavallisista miehistä, He Suorastaan Inhottavat Minua. Ja Tykkään Etenkin Aasialaisista Shemaleista Ja Miehistä, En voi Sietää Suomalaisia Miehiä, Nimittäin He Ovat Jotenkin Erinlaisia? Tarvitsen Apua, Olen Monta Vuotta Pohtinut Tätä Asiaa. PS: Ja Olen Koukussa Pornoon... APUA! Tarvitsen apua !
Lue vastaus
Hei, oon 14-vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon. Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa. Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet. Mua ahistaa. Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu pahalta. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan. En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu. En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluun vaa itkeä. Vihaan itteeni. Vihaan kehoani. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois. Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit. Mua pelottaa. En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni.
Lue vastaus
Hei! Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista (olen siis bi nainen) vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa. Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin. Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni.
Lue vastaus
Hei,

Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä. Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea. En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa. Perheelleni en ole kertonut mitään.

Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä. Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta. Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa. Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa. Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä. Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa.
Lue vastaus
Olen 15-vuotias tyttö. Vuoden 2016 alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään. Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina. Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni. Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti. Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon.

Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta ("tytöt sinne, pojat tänne"), ennakkoluuloja, yms. vastaan. En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa. Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen?

Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön. Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. juttelemme pääsääntöisesti joka päivä ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla. Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista. (Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa. Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni.) Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: seksuaalinen suuntautumiseni ja se, että hän asuu yli viiden tuhannen kilometrin päässä. Mitä minun siis pitäisi tehdä?
Lue vastaus
7 vuotta sitten minulle syntyi pieni tyttö, joka kulki keijun mekossa vielä pari vuotiaana. Eräänä päivänä hän tuli kotiin iskän kanssa kerhosta ja kertoi, että on leijona. Eikä koskaan enää prinsessa. Kerhossa toinen tyttö oli valittu Prinsessa Ruususeksi, vaikka oli tummatukkainen. Täti oli sanonut, että Leijona on "sellainen poikatyttö". "Mikä se poikatyttö on?"
Kerroin kyllä, että jotkut vanhemmat ihmiset sanovat autoilla leikkivää tyttöä poikatytöksi, mutta että vaikka leikkii autoilla tai kaivaa kuoppia, voi silti olla ihan tyttö olematta poika. Ja pojat voivat leikkiä nukeilla ja kotia, ja voivat silti olla poikia.

Muutama vuosi on kulunut. Leijonasta on tullut tyttöpoika. Äidille hän on kertonut, että sellaisia on, uskotko äiti. Ja äiti on kertonut, että kyllä uskoo - ja tietää.

Eilen aamulla tyttöpoika itki, että haluaa kaikki tyttöä muistuttavat asiat pois huoneestaan.

Äiti ei tiedä onko kyseessä valtava pettyminen vuosien varrella muutamaan yritykseen ystävystyä tytön kanssa; kelpaamattomuus, että pikkuveli oli rakkaampi mummalle ja paapalle, isiltä ei saa positiivista palautetta ja tutkimusmatkailu ja kuoppien kaivaminen on edelleen mukavampaa kuin meikit ja Monster High? Koulussa tyttöparia ei löytynyt ja pari poikaa otti leikkipiiriin. Toisaalta tyttöpoika rakastaa pehmoja, kiukuttelee, oikuttelee ja määräilee kuin "tytöt" ja rakastaa kynsilakkoja, mutta vain kotona, koska jos koulussa on lakkaa, pojat eivät halua leikkiä kanssaan.

Miten äiti nyt parhaiten toimisi? Olen kertonut, että vaikka tyttöpoika pukisi itsensä säkkiin, äiti rakastaa palavasti, mutta äiti ei anna pukea säkkiin, koska sattuu, kun pikkukoululainen ei kehtaa laittaa päälle uutta tai kaunista. Tosin, kauneus on katsojan silmässä: hupparit ja collarit ovat kauniita nekin pienen tyttöpojan mielestä. Äiti on sanonut, että ei itsekään voinut pienenä sietää mekkoja ja avojaloin, sortseissa meni kesät paljon paremmin!
Lue vastaus
Hei, olen 13 vuotias "tyttö":( mutta koen olevani poika. Olen taistellut tätä asiaa vastaan jo 4-5 vuotta. Olin pienempänä prinsessa mutta jo ennen murrosikää olen alkanut tuntemaan vierautta tyttömäistä kehoani kohtaan, ja se on vain pahentunut tässä murrosiän aikana. Olen yrittänyt hyväksyä itseni sellaisena, kuin olen, mutta se ei vain yksinkertaisesti enää onnistu. En pysty hyväksymään kehoani, ja sitä että olen tyttö. Olen ollut aina erilainen kuin muut, koska olen ujo ja minulla on valikoivaa puhumattomuutta. Minua on myös syrjitty erilaisuuteni vuoksi koko kouluelämäni ajan. Pienempänäkin olin lähes aina leikeissä pojan roolissa, ja minusta se tuntui oikealta. Minulla on ollut myös tyttökaveri ja hänenkin seurassaan olin enemmän pojan roolissa.
En ole mitenkään tyttöyttä/naisellisuutta vastaan, mutta jotenkin se, että minua on kasvatettu naiseksi, on minua kohtaan väärin. Siksi minua jotenkin ällöttää naisellisuus, vaikka kuitenkin arvostan sitä omalla tavallaan.
Itken lähes joka päivä yksin vain sitä että olen väärässä kehossa. En ole onnellinen.

Koulussa liikunnassa en mennyt uintiin mukaan ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä, että en vain kuulu liikunnassa tyttöjen joukkoon.

Kun koulussa nyt yläasteella pidettiin ne itsenäisyydenpäivän tanssijaiset vai mikä se nyt ikinä onkaan, niin panikoin siitä etukäteen aivan kauheasti. Yritin kysellä mitä tyttöjen täytyy panna päälleen, ja vastaukseksi sain, että tyttöjen on pakko panna mekko. Enkä sitten tietenkään laittanut mekkoa, koska se tuntuisi todella ahdistavalta. Itsenäisyyspäivän tanssiaisissa olin sitten meidän luokan ainut "tyttö" jolla ei ollut mekkoa. Oikeastaan taisin olla koko koulun ainut. Muutama oli, jolla oli jotain hameen kaltaista, mutta minulla oli poikamainen paita ja mustat farkut. Minua ahdisti, kun kaikki tuijottivat minua, kun tanssin jonkun pojan kanssa. Olisin mieluummin halunnut tanssia tytön kanssa. Seuraavana päivänä kaikki tuijottivat minua koulussa ja olisin vain halunnut itkeä ja paeta, mutta en voinut. Minun oli pakko vain nielaista suru.

En oikeasti enää tiedä, mitä merkitystä minulla on, kun en ole onnellinen. Minulla on tyttömäinen nimi, mutta se tuntuu oikealta, enkä ehkä ikinä tahtoisi muuttaa sitä. Käytän myös poikamaisia vaatteita ja minulla on lyhyt tukka (ei polkkatukkaa vaan sellainen lyhyt poikamainen). Olen ihastunut poikiin sillä tavalla, että tahtoisin itsekin olla sellainen, mutta jos menisin naimisiin, menisin varmaan tytön kanssa.

Vanhempani ovat tietoisia siitä, että olen mieluummin poika, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. He ovat hyvin ymmärtäväisiä, ja tukevat minua, mutta jotkut sukulaiseni ja luokkakaverit vain eivät tunnu ymmärtävän, että kaikki saavat olla erilaisia ihmisiä. Loukkaannun siitä, jos esimerkiksi luokkalaiseni puhuvat väärin siitä tai kun he ajattelevat, että se olisi muka jotenkin outoa tai hassua, että joku tyttö haluaa olla poika tai jotain vastaavaa.

Haluaisin kuitenkin löytää jonkun toisenkin ihmisen vanhempieni lisäksi, joka ymmärtää tällaisia asioita, joka ymmärtäisi minua. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla omanlaisiaan. Minulla ei ole ollenkaan ystäviä ja olen syrjitty, enkä enää tiedä mitä tehdä ja mitä merkitystä minulla on. En osaa hyväksyä itseäni. Olen mieluummin poika.

Anteeksi todella pitkästä tekstistä ja kiitos vastauksesta etukäteen.
Lue vastaus
Hei, olen pian 28-vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma. Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona".

Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni. Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi. En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan.

Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua. Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi. Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta.

Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni. Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos? Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. teininä, kun useimmat painivat näiden asioiden kanssa, ei myöskään auta asiaa. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis".

Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi". En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä (meillä on pieni ja avoin työyhteisö) minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä. Tällaiset pienet ja isot kommentit päivästä ja viikosta toiseen tekevät minut epävarmaksi - ehkä en vaikuta tarpeeksi aseksuaalilta/lesbolta, koska en todellisuudessa olekaan sellainen? Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii? Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä. Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito.

Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero. Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt 2-3 tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi.
Lue vastaus
Olen 38 vuotias mies ja mulla on ollut suhteita sekä naisten että miesten kanssa. Mua on aina suuresti häirinnyt se, kun en aidosti oikein tiedä mitä haluan. Olin 5 vuotta naimisissakin naisen kanssa ja suhde kariutui siihen, etten ollut kiinnostunut seksistä ja haaveilin miesseurasta. Sama kuvio toistunut muissakin naissuhteissani. Miesten kanssa mulla ei ole ollut kuin lyhyitä suhteita, jotka perustuneet aika lailla vaan seksiin.

Olen viime aikoina ollut jossain merkittävässä tienhaarassa sillain, että ajatukset ovat suuntautuneet vain miehiin siitä syystä, että heidän kanssaan mulla on tunne tasa-arvosta ja samanlaisuudesta ja koen oloni turvalliseksi miesten kanssa. Naiset tuntuvat minusta pelottavilta ja hämmentäviltä ja jotenkin kovilta. En kuitenkaan koe, että mitenkään inhoaisin naisia, ja mulla onkin vahva tunne, että mun pitäisi olla vaan naisten kanssa koska sillain olen normaali. Vanhempani ovat vaikuttaneet siihen paljon koska isäni on todella homofobinen. Vasta muutama kuukausi sitten kerroin heille miessuhteistani ja he ottivat sen yllättävän hyvin.

En ole sinut homouden kanssa ja yritän vaan toistaa samaa hommaa, vaikka niin monta kertaa todennut, että sillä seksuaalisella alueella naisen kanssa koen vaan aika lailla ahdistusta. Kun en tavallaan voi koskaan saada varmuutta, että jospa kuitenkin kyse olisi jostain suorituspaineista tai huonosta itsetunnosta. Mutta se tunne on jotenkin niin merkityksellinen, että miesten kanssa mua ei niin ahdista ja on turvallisempi olo.
Lue vastaus
Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt (38 v.) nainen, vaikka itse ajattelenkin itseäni tyttönä. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia.

Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Seksuaalista vetoa olen tuntenut vasta siinä vaiheessa, kun olen kokenut rakkautta näitä henkilöitä kohtaan - ja sitten kun tämä ihastuminen /rakastuminen tapahtuu, tunnen pakahtuvani tunteiden voimakkuudesta. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. seksistä puhumiseen. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Pidän kyllä esim. joitakin näyttelijöitä viehättävinä ja joskus jopa seksuaalisesti houkuttavina, mutta tämäkin edellyttää, että ihailen ensin heissä jotain muuta kuin fyysisiä ominaisuuksia - vasta tämän henkisen viehätyksen jälkeen pystyn viehättymään fyysiseen puoleen. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä (joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi), joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: solmimaan parisuhteita, harrastamaan seksiä, avioitumaan...Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa. Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen? Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni.
Lue vastaus