Selaa kysymyksiä

Tälle sivulle kokoamme aiemmin lähetettyjä kysymyksiä ja niihin antamiamme vastauksia. Ajan mittaan kysymyksiä tulee ainakin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta, kaapista ulostulemisesta, sosiaalista paineista, eheyttämisestä, seurustelemisesta, ikääntymisestä, seksuaalisuudesta, syrjinnästä, terveydestä ja ihmissuhteista.

Jos et löydä täältä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, kysy neuvoa meiltä ja vastaamme kysymykseesi.

Uusimmat kysymykset

Hei!
Olen 45v-perheellinen mies ja olen jo vuosia harrastanut ristiinpukeutumista ja erilaisia kumiasuja.
Nykyään tuntuukin, että nk. nakuna kiihottuminen on niinikään erityisen vaikeaa. Harrastukseni koskee vain asusteita, en ole transsukupuolinen, en käytä peruukkeja jne.

Olen harrastanut pitkälti itsekseni, mutta viime vuosina olen etsinyt myös saman henkisiä harrastajia sex-kumppaneiksi, toisen satunnaisia, toisen säännöllisempiä. Kaikki heistä ovat olleet miehiä, mukavia ja turvallisia kokemuksia, hekin usein myös ukkomiehiä.

Itseasiassa, tällaisia miesten välisiä sex-kokemuksia ja kumppaneita on viime vuosien aikana kertynyt enemmän kuin mitä naiskumppaneita yhteenlaskettuna koko aikuisiän aikana.

Nakusexiä en miesten kanssa voisi harrastaa vaan johde tulee asujen kautta, En tunne seksuaalista vetoa miehiä kohtaan sinänsä. Terveydestä olen aina huolehtinut myöskin.

Vaimoni kanssa seksi-elämä on alkuvuosien jälkeen ollut laimeaa ja nyt ruuhkavuosien (lapset 3 ja6 v) aikana entistäkin laimeampaa. Arki muuten pyörii mukavasti ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti ja meillä on mukavaa. Hän on seksuaalisuudeltaan melko lailla viileä ja olen tavallaan kyllästynyt olemaan jatkuvasti aloitteentekijä. Näissä asioissa keskusteluyhteyttä ei muutenkaan ole koskaan ollut. Hän kokee asiat vaikeina, enkä itsekään juuri näistä asioista tykkää puhua.

Asiaa ei ainakaan helpottanut se, että vaimo löysi asuvarastoni ja yhteydenpitovälineeni. Silloin asiasta keskusteltiin ja tunsin eräänlaista helpotusta, koska salailu oli päättynyt ja minulla on selkeä syy lopettaa harrastus. Näin luulin. Muutama viikko menikin ihan ok. Lupasin hävittää asusteet, en tehnyt näin, siirsin ne vaan turvallisempaan paikkaan ja hankin myös uuden yhteydenpitovälineen. Eipä aikaakaan, kun sama ralli oli taas päällä.

Nyt tosin tuntuu, että asia on mennyt vielä huonompaan suuntaan, sillä käytännön asioita tulee lykättyä, että ehtii sex-juttuja harrastamaan. Netissä saattaa päivästä vilahtaa äkkiä 6-7 tuntia ihan porno-ja chatti sivuilla itseään tyydyttäen ja seuraa etsien.

Olen useasti tehnyt pyhän päätöksen, että nyt se on loppu. On se, parikin tuntia jopa ja sen jälkeen tilanne alkaa taas lipsua käsistä.

Olen voimakkaasti visuaalinen ihminen ja varsinkin kesäaikaan joka paikassa on ärsykkeitä, jotka ajavat sivuraiteelle. Sivuraiteelta ei pääse pois kuin itsetyydytyksen kautta.

Tyydytän itseäni lähes päivittäin, joskus useampia kertoja päivässä. Tiedän, että se auttaa siirtämään ajatuksia seksistä ja fetisseistä ja sitä kautta pystyn hoitamaan nk. normaalejakin asioita.

Uskon, että vaimoni olettaa minun parantaneeni tapani ja mielelläni olisin hänen uskonsa arvoinen.
Tunteitani kun olen tutkiskellut, niin vakioseuralaisten luona vierailuista ei enää tule edes huono omatunto, kuten joskus aiemmin. Toki sitä miettii, että pitikö sitä taas langeta, mutta so not, sanoisi Nykänen. Uudet tuttavuudet ja ensivisiitit saattaa hetken mieltä kaivertaa, mutta kun himo taas nousee, asia unohtuu ja kaikki tuntuu hyvältä.

Olen myös useasti suunnitellut hävittäväni asusteet ym. rekvisiitan, tämä on jäänyt suunnitelmaksi ja itseasiassa rekvisiitan määrä tuntuu pikemminkin kasvavan.

Haluaisin kovasti päästä asian yläpuolelle, sillä tämä haittaa arkiaskareita, työntekoa (työssäni voi pitkälti määrätä työajat), lasten kanssa oloa ja ylipäätään perhe-elämää, sosiaalisista suhteista puhumattakaan. Jos vapaa-aikaa on itselle, menee se seksin parissa vaikka muutakin tekemistä olisi.

En ole varma, haluanko näistä asioita puhua naamatusten tai edes puhelimessa kenenkään kanssa. Koen asian tavallaan hävettävänä eritoten toistuvien lankeamisten johdosta.

Mitäs pitäs tekemän?
Kiitos
Lue vastaus
Olen 13 vuotias tyttö. Olen ollut ihastunut kahdesti poikaan (Toisen kerran eskarissa) ja muutaman kerran tyttöön. Ajatus tyttöjen kanssa seurustelemisesta tuntuu kihelmöivältä, kun taas poikien kanssa inhottavalta/ahdistavalta. Vanhempieni kanssa munulla ei ole mitään ongelmaa, mutta pari kaveriani (mukaan lukien se johon olen ihastunut) ovat näyttäneet olevan vähemmän sujut homojen kanssa. Tietenkään en näin nuorena voi olla varma, vai onko tämä vain vaihe. Olen miettinyt asiaa kovasti ja nyt minusta tuntuu etten halua olla hetero ja petyn jos kiinnostus tyttöjä kohtaan hälvenee. Miten voin tietää että olen lesbo/bi? Aina kun näen homoja, tulen iloiseksi ja mieleni muuttuu iloiseksi.
Lue vastaus
Hei!
Olen 15-vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä. En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika. En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita. Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä.

Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. leikkaamalla lyhyen poikatukan ja käyttämällä kauluspaitaa. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä.

Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta. Minusta se oli outoa.
Lue vastaus
Hei,

Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele – enkä ole kumarrellutkaan.

Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa. Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen.

Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani. Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. pitkien hiusteni lyhentämistä tai rintojen leikkausta. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille".

Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä.

Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Tässä on siis perusongelmani: kuinka voin hakea homoseuraa, kun olen naisen vartalossa? Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua. Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä?

Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei.

Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi.
Lue vastaus
Olen 25 vuotias nainen ja ollut parisuhteessa miehen kanssa kolme vuotta. Tunnen häntä kohtaan edelleen kovaa kipinää. Lapsuudessa kun leikimme muiden tyttöjen kanssa, olin aina mieshenkilö esim. isä tai poikaystävä, ja hevosleikeissä olin se joka vei muita selässä eli oli hevonen :D koska olin muka "vahvin" tai näin koin ainakin itse. Tunsin muutenkin itseni jollain lailla aina vähän "ronskiksi" "jätkäksi" tyttöjen seurassa, ja olen huomannut et se tunne on edelleenkin välillä...Tykkään pukeutua naisellisesti ja muutenkin olen ihan heteron näköinen. En ole ikinä ihastunut tyttöön/naiseen, mutta olen aina katsellut mielelläni naisten kuvia ja kiihotun ajatellessani naista (jotain tiettyäkin) esim. oman mieheni kanssa. Tapasin hiljattain yhden naisen ja joku hänessä vetää minua puoleensa, en tiedä mikä mutta kiinnostaa kuitenkin. Ennemmin en ole tällaista tunnetta kokenut, että naisessa olisi jotain kiinnostavaa... Minua pelottaa jotenkin omat ajatukseni, haluaisin saada selvyyden niihin. Seksistä naisen kanssa en ole uskaltanut edes haaveilla koska se tuntuu jotenkin pelottavalta...vaikka jotenkin kiinnostaakin. Rakastan seksiä mieheni kanssa ja se toimii hyvin. Laitoin tämän viestin sen jälkeen, kun näin unta että lesbo nainen (kyseinen ihminen vaikuttaa pukeutumisensa perusteella lesbolta mutta on naimisissa miehen kanssa, enkä ole nähnyt häntä edes muutamaan vuoteen) puristeli takapuoltani ja se tuntui minusta jollain aralla tapaa jännän hyvältä... Haluaisin tietää olenko bi vai mikä vai onko normaalia olla kiinnostunut naisista ilman että haluaa seksiä naisen kanssa tai on lesbo tai bi.
Lue vastaus
Olen kokenut jo pari viikkoa ihastusta tyttöön, mutta myös samanaikaisesti poikaa. Haluaisin tietää, olenko lesbo vai hetero kun olen ihastunut molempii. Koen suurempaa ihastumista siihen tyttöön, enkä ole uskaltanut kertoa siitä kellekkään, koska minua pelottaa. Hän on eka naispuolinenhenkilö, johon olen koskaan ihastunut ja siksi se vähän pelottaakin!
Lue vastaus
Moi, olen 15-vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä.

Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista (vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana).

Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Binderiä olen halunnut pitkään, mutta en ole pystynyt sellaista hankkimaan tiettyjen syiden takia (niitä ei ilmeisesti myydä suomessa ollenkaan + ulkomailta tilatessa tarvitsisi vanhempien luvan ja apua, ja olen kaapissa lähes kaikilta tällä hetkellä, joten se ei kuulosta kovinkaan mukavalta.) Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. "mennyt läpi"(?) useammankin kerran. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta.

En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Lähimpien kavereideni (ulkomaalaisten nettikavereiden joille olen tullut kaapista ulos) kesken minua kutsutaan he/his, ja olen käyttänyt niitä nyt melkein vuoden. She/her ja muu tytöttely lähinnä hämmentää, pahoina päivinä ahdistaa todella paljon. En tiedä mitä mieltä olen siitä että minua kutsutaan they/them. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle.

Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä (vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja), ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh".

Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin.
En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Vanhemmistani en tiedä. Molemmat vanhempani tekevät jatkuvasti pilaa lgbt+-ihmisistä, ja ovat vasta hiljattain alkaneet hyväksyä heitä. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Kouluni tuskin hyväksyisi minua ollenkaan, lgbt+ ihmiset ovat jatkuva naurunaihe, varsinkin poikien kesken.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain.

Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Maailma on erittäin paska paikka lgbt+ ihmisille, muutamaa pientä paikkaa lukuun ottamatta. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla.
Lue vastaus
Morjes täällä kirjoittelee 14v Poika. Olen aina kokenut itseni heteroksi ja pitäny tytöistä tosi paljon. Nyt viikko sitten ihan tyhjästä mulle on tullu ajatus että olisin bi. En tiedä mikä mua vaivaa. Mua ällöttää ajatuski olla pojan kanssa muuta kuin vain kaveri. Joten onko tämä vain joku vaihe ja tyhmä ajatus millä vaivaan itseäni? Sillä tämä ahdistaa minua tosi paljon ja en kokisi itseäni onnelliseksi olla bi seksuaali.
Lue vastaus
Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen 22-vuotias nainen ja heteroromanttinen (haluaisin parisuhteen), mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun.

Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta (olin 17-21). Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta. Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana. Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana. En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan.

Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä. Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään. Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein. Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla.

Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: huono itsetunto, kasvatus, masennus ja turruttavat mielialalääkkeet sekä se, että tunnen kehoni, itseni ja haluni huonosti, vai aseksuaalisuus. Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen. Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa.

Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua. Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin. Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta. Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus? Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?
Lue vastaus
Olen pian 20-vuotias transpoika ja homoseksuaali. Olen tuntenut olevani poikamainen aivan varhaislapsuudesta alkaen, mutta vasta murrosiässä selvittänyt tietoja sukupuolen moninaisuudesta ja tajunnut, että olen selvästi transsukupuolinen. Ennen, kun tiesin asiasta, olen aina kiinnostunut pojista.

Kaverit ovat aina olleet suvaitsevaisia ja osa ovat myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöstä, niin heille tulin kaapista ensimmäisenä. He arvasivat, että olen trans ja homo. Kaverit ovat tukeneet mua aivan tähän päivään asti.

Entäs perheeni? Sisarukseni arvasivat myös, että olen trans ja homo. He pitävät mua veljenään. Äitini ja isäpuoleni välttelevät asiaa, tytöttelevät ja kutsuvat mua biologisella nimelläni, mikä aiheuttaa mulle kamalan olon. En mainitse siitä melkein ollenkaan, mutta kun mainitsen joskus, he kiertävät asian ja jatkavat tytöttelyä ja biologisen nimeni käyttöä. Äitini sanoo, että on ottanut tietoa transsukupuolisuudesta, muttei silti vaikuta ymmärtävän. Kerran hän kysyi, mitä tiedän homoseksistä, niin vastasin, että paljonkin.

Isäni taas ymmärtää mua, mutta meillä on niin huonot välit, ettemme juttele oikustaan ollenkaan. Kuitenkin kun näemme joskus, niin hän kyselee kuulumisiani. Isäni kertoi kerran, että hän on pitänyt mua aina poikamaisena ja että tykkäsin lapsena enemmän pojille suunnatuista jutuista.

Olen käynyt vuosia psykologin ja toimintaterapeutin luona juttelemassa. Ennen, kun täytin 18, niin mulle suositeltiin, että hakeutuisin transpoliklinikalle. Toteutin sen vasta, kun täytin 18 ja se harmittaa, sillä käyn yhä tutkimuskäynneillä, mitkä ovat venyneet henkisen rasitukseni takia.

Haluisin saada äitini ja isäpuoleni ymmärtämään, että tytöttely ja biologisen nimen käyttö aiheuttavat mulle pahan olon. Mikään ei kuitenkaan tunnu toimivan, vaikka kuinka vääntäisi rautalangasta.
Lue vastaus