Selaa kysymyksiä

Tälle sivulle kokoamme aiemmin lähetettyjä kysymyksiä ja niihin antamiamme vastauksia. Ajan mittaan kysymyksiä tulee ainakin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta, kaapista ulostulemisesta, sosiaalista paineista, eheyttämisestä, seurustelemisesta, ikääntymisestä, seksuaalisuudesta, syrjinnästä, terveydestä ja ihmissuhteista.

Jos et löydä täältä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, kysy neuvoa meiltä ja vastaamme kysymykseesi.

Uusimmat kysymykset

Hei!

Olen 18-vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia.

Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim. tytöistä jotka oli samassa eskarissa jne. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero. Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim. biseksuaali, mutta mua ahdisti asian ajatteleminen ja koin oloni niin syylliseksi, huonoksi ja erilaiseksi, etten kestänyt ajatella asiaa syvemmin. Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin. Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi.

Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. 1-2 vuotta käytännössä ihastumatta kertaakaan tyttöihin. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan. Ylipäätään ajattelin siihen aikaan (ja ehkä jollain tapaa vieläkin?) että heterotkin voivat joskus ihastua naisiin ja tää on vain sitä. Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. En ns. hyväksynyt bisseyttä identiteetikseni.

Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani. Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Tai ennemminkin hyvänpäiväntuttu. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon.

Nyt oon siis n. 2 vuoden ajan "käsittänyt itseni biseksuaalina" (ja välillä panseksuaalina), ja asia vaan ahdistaa. En pysty hyväksymään itseäni. Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä. Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä. Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään. Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana.

Ylipäätään esim. koulussa oleminen on ahdistavaa joskus, kun tuntuu, että kaikki muut näkee musta ulkoisen olemuksen takia että tykkään tytöistä. Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua. Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani. Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen. Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee. En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon.

Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä (en tiedä syytä siihenkään). Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa. Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta.

Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne. Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona. En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa. Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta. Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri.

Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa? Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni.

Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen :)
Lue vastaus
Olen hiukan hämilläni omasta sukupuolisuudestani. Olen myös alkanut käyttää naisten sukkia. Voiko jo sanoa, että ollen transseksuaali? Haaveilen että minulla olisi naisen nimi.
Lue vastaus
Hei. Olen 16 vuotias transmies/poika, joka juuri äskettäin tuli ulos kaapista äidilleen. Äiti otti asian positiivisesti ja sanoi tukevansa minua, mutta silti painotti sitä kuinka olen murrosikäinen ja saatan katua mahdollista muutosta myöhemmin. Kerroin äidilleni kuinka olen tuntenut olevani poika jo useamman vuoden ja kuinka pienenäkin olin leikeissä aika usein prinssi enkä prinsessa. Haluaisin päästä asioissa eteenpäin, koska kroppani ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä voinko odottaa kovin kauaa. Kuinka saisin äitini ymmärtämään ja vakuuttumaan siitä, että tiedän kuka olen ja että tämä ei ole vain osa murrosiän identiteettikriisiä?
Lue vastaus
Oon koht 19-v (biologisesti tyttö mutta nyt en koe olevani kumpikaan) ja en oo ollu kiinnostunu miehistä viimeseen kahteen vuoteen. Asia muuttui vähän aikaa sitten kun aloin nähdä heistä eroottisia unia (jossa harrastamme seksiä tmv) ja yksi hyvä (miespuolinen) kaverini saa minut varpailleni jostain syystä. En kuitenkaan haluaisi seurustella em. kaverini kanssa mutta jotenkin vain pidän hänestä. Mikä neuvoksi? Hän tietää että tykkään naisista ja etten oo tyttö tai poika
Lue vastaus
Olen kohta 19-vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan (olen sen asian kanssa "sinut"). En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke (ja sekin on fine mulle). Tulin kaapista alkuvuodesta 2015 ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni (paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut). Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää. En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä (toinen on homo ja toinen ketero). Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" (ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin. Vaan siksi etten suuttuisi)
Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat.

Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli. Albumit löytyy mutta sitten kun se alkaa menemään siihen, että puhun hänestä 24/7 (eli käytännössä koko ajan), aion ottaa tatuoinnin hänestä ja näen hänestä fantasiaunia. Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä). Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa. ONKO TÄLLAINEN NORMAALIA???

En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa (käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään). Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. halata. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Mitä teen?

Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni (Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja). Äitini sanoi että jos lopettaisin aeimmin mainitusta laulajasta jatkuvan jauhamisen, löytäisin jonkun ihanan tytön/naisen todella nopeasti. Mutta: Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan. Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi?
Lue vastaus
Olen tiennyt ihan pienestä, että olen trans. Olen nyt 14v ja olen aina pitänyt poikien/miesten vaatteita ja mulla on lyhyet hiukset mutta en uskalla varsinaisesti tulla ulos koska en sit tiiä et mitä vanhemmat tekis kun ne ei ole mitään kauheen suvaitsevaisia ja mitä koulussa kävis ja sillee. Oon tosi epävarma mun pituudesta koska oon 150cm ja en enää kasva ja en tykkää mun rinnan alueesta yhtää.

Päätin joku aika sitten, että meen amikseen artesaani puualalle. Äitiä ainakaa ei haitannut mutta en tiiä mitä sitten teen kun haluun vaihtaa nimen, saaha testosteronia yms. Mulla on yks kaveri joka tietää kaikesta ja aikoo auttaa mua mutta en sit tiiäiti. Mitä teen?
Lue vastaus
Olen nuori, pian 13v "tyttö" joka on epävarma seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuolestaan. Olen ollut ihastunut sekä tyttöihin että poikiin, ja tunnen olevani bi, mutta en ole varma.

En uskalla kertoa näistä asioista vanhemmilleni, he kyllä ovat monien asioiden suhteen ymmärtäväisiä, esimerkiksi vaatemakuni (en pidä esimerkiksi mekoista paljoa, saatan joihinkin yksityistilaisuuksiin laittaa sellaisen, mutta minusta tuntuu hiukan ahdistavalta käyttää mekkoa tai hametta. Tässä asiassa vaikeus onkin se, että esimerkiksi itsenäisyyspäivän tansseihin mennessäni (kaksi vuotta sitten) tunsin oloni koko ajan ahdistavaksi mekossa julkisella paikalla. Minun kuitenkin oletetaan käyttävän mekkoa tällaisissa tilaisuuksissa, koska olen "tyttö". Vanhempani myös tukivat minua, kun kerroin tahtovani lyhyemmät hiukset (en ole vielä leikkauttanut, mutta äitini auttaa minua miettimään minulle sopivaa hiustyyliä).

Myös aina kun olen ollut mukana jossakin roolipelissä tai leikissä mukana, hahmoni on ollut useimmiten poika. Pienempänä vietin myös enemmän aikaa poikien kanssa, ja olin enemmän kiinnostunut samoista asioista kuin he. En ole ikinä pitänyt nukeilla leikkimisestä. Perheessäni on minun lisäkseni ainoastaan poikia, ja vietänkin heidän kanssaan paljon aikaa (vaikka eivät kaikki minulle biologista sukua olekaan). Tykkään rakennella legoja, sekä luen enimmäkseen "pojille suunnattuja" kirjoja. Nykyään olen kuitenkin alkanut tekemään enemmän samoja juttuja kuin muut ikäiseni tytöt. Monet kuitenkin sanovat minua oudoksi (lähimpien kavereiden suusta tiedän sen olevan kehu, mutta muiden sanomana se kuulostaa ikävältä). En kuitenkaan tosiaan pidä itseäni poikana enkä tyttönä, enkä myöskään muunsukupuolisena. Jos kuitenkin johonkin lomakkeeseen pitää valita, olen enemmän tyttö kuin poika.

Vanhemmistani vielä, jos esimerkiksi televisiossa tulee jotakin homouteen liittyvää, vanhempani alkavat usein vitsailla aiheesta, joka tuntuu minusta loukkaavalta (sekä itseni, että muutaman ystäväni puolesta). Yleensä he myös käyttävät mieluummin esimerkiksi sanoja "lepakko" tai "homppeli", kuin lesbo ja homo. Tämä ei tunnu minusta kivalta, mutta en uskalla sanoa heille että olen hyvin epävarma seksuaalisesta suuntautumisestani, sillä pelkään heidän reaktiotaan.

Myöskään ystävilleni en ole uskaltanut kertoa, sillä osa heistä käyttää sanaa homo haukkumasanana, tai vitsailee aiheesta. Tämä on mielestäni erittäin loukkaavaa, ja olen siitä heille sanonutkin, mutta he eivät näytä ymmärtävän. Osa kyllä on ihan suvaitsevaisia, mutta en ole varma miten he suhtautuisivat jos kertoisin. Kouluni missä olen, on nimittäin erittäin jälkeenjäänyt, esimerkiksi jos luokka pitää jakaa puoliksi niin se on aina että "tytöt ja pojat". Menen silloin tyttöjen puolelle, mutta en varsinaisesti tunnu kuuluvan kumpaankaan. Liikuntakin on jaettu että "tytöt ja pojat" erikseen, ja opettajamme välillä puhuu että:
"Otetaan sitten välillä näitä vähän tyttömäisempiä kysymyksiä ettei koko ajan puhuta urheilusta"
Tai
"Pojat saavat halutessaan mennä pelaamaan jalkapalloa nyt, mitä te tytöt tahdotte tehdä?"
Tämä on mielestäni ahdistavaa, ja toivon että mennessäni ylä-asteelle, uusi kouluni olisi edistyksellisempi tällaisten asioiden suhteen.

En siis uskalla tulla kaapista osittain myös kouluni takia. Vaihdan joka tapauksessa koulua asuinkaupunkiini nyt kun menen yläkouluun, mutta osittain tahtoisin jatkaa samassa paikassa, sillä kaikki irl kaverini ovat siellä. En ole kovin hyvä luomaan ihmiskontakteja, ja minua pelottaa etten yläkoulussa saa ketään luotettavaa ystävää, jolle voisin kertoa asioistani.

Asian kertomista kavereille nyt vaikeuttaa entisestään se, että olen ollut jo pidemmän aikaa ihastunut erääseen parhaista kavereistani. Hän on suvaitsevainen kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, ja olemme erittäin läheisiä. Halailemme usein, vietämme paljon aikaa yhdessä (yleensä kuitenkin niin että siinä on eräs toinenkin hyvä ystäväni mukana), ja ymmärrämme pelkästään katsomalla toisiamme silmiin, mitä toinen ajattelee. Olemme myös tanssineet yhdessä hitaita (lähinnä varmaan kuitenkin vain ystävyysmielessä), mutta minulle se merkkasi paljon. En kuitenkaan tahdo menettää ystävyyttämme, joten en siksi uskalla kertoa hänellekkään.

Tässä miettimiäni kysymyksiä:
Mikä minä oikein olen sukupuoleltani, vai olenko mikään?
Miten voin kertoa perheelleni ja ystävilleni sukupuolestani ja bi-seksuaalisuudestani?
Pitääkö/kannattaako minun edes kertoa heille?
Miten pääsen eroon ahdistuksen tunteesta näissä asioissa, vai pääsenkö mitenkään?
Kannattaako minun puhua jollekin muulle tästä asiasta? (Minulla on eräs luotettava ja ystävällinen nettikaveri joka on lesbo, ja pari vuotta minua vanhempi. Kannattaako hänelle puhua?)

Kiitos jo etukäteen ja anteeksi sekava viesti!
Lue vastaus
Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi. En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia. En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. etsimässä seuraa, koska en halua tuottaa mahdollisille kumppaneille pettymystä, kun totuus selviää. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä.

En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa. Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. harrastanut itsetyydytystä.

Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa (jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja) ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille. Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla.
Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt.

Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin. Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin.

Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten?
Lue vastaus
Olen 22 v tyttö/nainen asun vielä kotona, olen viimeisen reilun vuoden aikana miettinyt, olenko bi. Vielä silloin kun opiskelin (2015 kevät talvella) ihastuin ensimmäistä kertaa tyttöön/naiseen koulussa, ja tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun näin tämän tytön jonkun pojan kanssa. Olin samaan aikaan ihastunut myös yhteen poikaan. Jostain syystä säikähdin aika paljon sitä, että menin ihastumaan tyttöön. En tiedä miksi.

Aloin ihastua samanaikaisesti sekä poikiin että tyttöihin. Pahinta oli, etten uskaltanut kertoa kenellekään, enkä tiennyt mitä tehdä. Yritin tosi kauan uskotella itselleni, että tämä on joku vaihe, joka menee ohi mutta tilanne on yhä sama, kun kevät talvella 2015, ihastun sekä poikiin että tyttöihin.

Haluaisin kertoa tästä läheisille/ vanhemmille, mutten uskalla. Olen yrittänyt kertoa jo monesti mutta tuntuu ettei rohkeus riitä, vaikka sitä on kerätty jo aika kauan aikaa. Minua ahdistaa pitää tällaista "salaisuutta" itselläni, tosin olen uskaltautunut kertomaan parille hyvälle kaverille. He onneksi suhtautuivat hyvin, todella hyvin.

En vaan tiedä milloin ja miten voisin kertoa. Läheiseni ovat melko hyväksyväisiä enkä ole kuullut heidän puhuvan ilkeään sävyyn sateenkaarikansasta. Silti pelkään, että jos kerron, jotain pahaa tapahtuu ja he eivät hyväksy. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä??
Lue vastaus
Hei. Olen 13v poika. En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina :). Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Kiitos jos vastaatte.
Lue vastaus