Selaa kysymyksiä

Tälle sivulle kokoamme aiemmin lähetettyjä kysymyksiä ja niihin antamiamme vastauksia. Ajan mittaan kysymyksiä tulee ainakin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta, kaapista ulostulemisesta, sosiaalista paineista, eheyttämisestä, seurustelemisesta, ikääntymisestä, seksuaalisuudesta, syrjinnästä, terveydestä ja ihmissuhteista.

Jos et löydä täältä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, kysy neuvoa meiltä ja vastaamme kysymykseesi.

Uusimmat kysymykset

Tämä on itselleni hyvin tärkeä asia, sillä olen aina ollut hieman ristiriidoissa itseni kanssa, nyt kuitenkin eniten tähänastisessa elämässäni, enkä tunnu saavani tältä ajatukselta rauhaa

Hei! Olen 14-vuotias biologisesti tyttö. Näin alkuun mainittakoon, että isoveljeni (30.v.) sukupuolen korjaus on loppuvaiheessa, mistä huolimatta vuosi sitten kaapista äidilleni tulleen veljeni tila on äidilleni vielä herkkä juttu, minkä takia en hänelle tästä voi puhua.

Olen koko elämäni kokenut olevani tyttö. Pienempänä en oikein tajunnut että muitakin kuin miehiä ja naisia on olemassa, mutta pari päivää sitten, kun olin viettänyt päivän kahden transgender-sukupuolisen kaverini kanssa, ajattelin leikitellen, että mitä jos olisin transgender, ja sitten yhtäkkiä se ei enää tuntunutkaan leikiltä.
En ole koskaan meikannut, jonka oletan johtuvan siitä, että en pidä joidenkin ihmisten tavasta ryhtyä parisuhteeseen vain, koska suhteen toinen puoli on kaunis. Arvostan ihmisiä, jotka näkevät muissa heidän kauneutensa, vaikka henkilö ei käyttäisi meikkiä, ihmisiä joille riittää luonnollinen kauneus.

Pidän myös hiuksistani lyhyinä. E tarkoita siiliä tai ns. "poikien kampausta", vaan polkkatukkaa. Kuudennella luokalla tajusin, että pidin mekoista, rimpsuista, röyhelöistä, vaaleanpunaisesta ja muista samantyyppisitä vaatteista. Mekoista pidän osaksi siksi, että ne peittävät reisieni sivuilta paksun muodon, josta en pidä. Olen ollut aina sinut rintojeni kanssa, ollut ylpeä nätistä lantiostani ja tykännyt korostaa naisellisuuttani, vaikka persoonallisuuteni on tavallaan kovaääninen ja riehakas, hieman poikamainenkin. Seitsemännen luokan loppupuolella väsyin hienoihin mekkoihin laittautumiseen, mutta katselin edelleen netissä mielestäni söpöjä huppareita, yksinkertaisia hameita tms.

Nyt olen siirtynyt pukeutumaan useimmiten huppariin, sukkahousuihin joiden päällä pidän päivästä riippuen hametta tai shortseja. Vielä pari päivää sitten olin motivoitunut kasvattamaan pitkät hiukset, mutta yhtäkkiä, bam, aloinkin epäilemään sukupuoli-identiteettiäni; Olen biologisesti tyttö, tunnen välillä itseni tytöksi, välillä en tiedä miksi, mutta haluan enemmän kuin mitään tuntea itseni kotoisaksi tyttönä ja olla 100% tyttö. Olen ihan hämmentynyt, sillä vaikka muunsukupuolisuus kuulostaa aika oikealta kuvaukselta, en tunne olevani muunsukupuolinen, genderfluid, transgender, sukupuoleton tai mitään muuta ja tunnenkin itseni edelleen usein tytöksi, mutta jotenkin ristiriitaisesti (kun katson peiliin, en vihaa kehoani, päinvastoin olen ihan fine sen kanssa, mutta en myöskään tunne näyttäväni siltä miten koen itseni, tai sitä, mitä koin 3 päivää sitten katsoessani peiliin) en myöskään juuri nyt tunne itseäni tytöksi.

Minulle on aina jäänyt ajoittain jokin häiritsevä ajatus (esim. "pidänkö ihmisestä josta en haluaisi pitää", "mitä jos olen ainoa tietoisesti ajatteleva ihminen", "mitä jos minulla on rintasyöpä", "entä jos ihmisellä ei ole vapaata tahtoa ja tunteet ovat vain niitä aivojen erittämiä aineita eikä mitään muuta") päähän pitkiksi ajoiksi, ja tämä tuntuu taas uudelta sellaiselta, joka menee pois uuden ajatuksen korvatessa sen, tai muuten vain häipyy pois; ainoa ero on, että en ole koskaan tuntenut itseäni näin ahdistuneeksi ajatuksesta, saatika hakenut apua siihen näin paljon. Toivon, mutta en ole varma että onko tämä vain ohimenevä vaihe, joka johtuu syystä tai toisesta (kuten siitä että en ole koskaan ollun erityisen naisellinen vaikka olenkin halunnut olla enkä pitänyt tyttömäisistä harrastuksista vaikka asiat joissa olen hyvä mielletäänkin usein tyttöjen vahvuusalueiksi + murrosiän hormonimyllerryksistä) vai enkö pääse näistä ajatuksista ikinä eroon. Välillä havahdun tajuamaan, että juuri nyt olen tosi poikamainen, ja se ahdistaa koska en myöskään halua olla transseksuaali niin kuin isoveljeni (joka siis myös oli nuorempana tyttö, pitää suurin piirtein samoista asioista kuin minä).

Ihailen suuresti i-D:n "Tokyo's genderless youth" videolla haastattelemaa tokyolaistyttöä, joka tunsi kuuluvansa synnyinsukupuoleensa, mutta ei välittänyt sukupuolirajoitteista vaan pukeutui sukupuolettomasti. Hän myös muistutti parasta koulukaveriani, joka on myös tyttö mutta pukeutuu todella poikamaisesti. Tulinkin päivä sitten lopputulokseen, että se on millainen haluaisin olla, sukupuolettomasti pukeutuva tyttö, johon joku (mieluiten poika) voisi ihastua, jolloin tietäisin että se henkilö pitää minusta aidosti, ei ulkonäköni tai naisen kehoni takia. Jonain iltoina kuitenkin alan ajattelemaan, että mitä jos se onkin vain valhe jota kerron itselleni, ja silloin ahdistun ja tulen todella surulliseksi. Minua surettaa myös, että perheeni rakastaa minua tyttönä, ja pelkään että jos en saa ajatuksiani selville ja päädyn tuntemaan itseni lopullisesti joksikin muuksi kuin tytöksi he järkyttyvät ja tulevat siitä surullisiksi. Koen myös, että kova- ja matalaääninen puhetyylini ei vastaa luonnettani, ja peiliin katsoessani en näe tyttöä vaan henkilön joka ei näytä tai tunnu itseltään.

Olen myös aina pitänyt elokuvissa enemmän heterosuhteista, ja pidän homopareja söpöinä, mutta jotenkin en ole koskaan osannut enkä nytkään osaa samaistua cis-muunsukupuolisen tai kahden muunsukupuolisen henkilön välisiin suhteisiin, ne tuntuvat ihan oudoilta. En myöskään koe suurta tarvetta olla minkään sortin transihminen, pikemminkin toivon pääseväni tästä häiritsevästä takaraivossa piileskelevästä äänestä eroon.
Lyhyesti sanottuna siis olen tyttö, joka ei koe olevansa täysin tyttökään, mutta joka silti haluaisi kokea itsensä ja olla ja elää tyttönä, eikä se haittaisi vaikka se tyttö tarkoittaisi sukupuolineutraalia mutta silti mieleltään tyttöä.

Onko tässä- tai oikeastaan minussa- kyse muunsukupuolisesta vai olenko vain hämmentynyt poikatyttö joka pelkää olevansa trans- tai muunsukupuolinen?

Lisätäkseni tuohon siis yleensä en tunne itseäni tytöksi, mutta silloin kun tunnen, pelkään sen olevan vain jokin jäänne vanhoista tunteista jotka pikkuhiljaa katoavat eikä oikeasta, pinnalle pyrkivästä minästäni. Minulle on kerrottu, että kannattaa rauhassa odotella oman sukupuoli-identiteetin muokkautumista, mutta jotenkin suurin osa palveluista, joissa tästä olen kertonut tuntuvat sanovan, että tämä ei todennäköisesti ole välivaihe, mikä tekee minut surulliseksi, sillä minä en ihan tosi halua tuntea itseäni muunsukupuoliseksi, vaikka niin tuntuu jatkuvasti käyvän. Fiilikseni vaihtelee ihan liian usein päivittäin ja minusta tuntuu tarvitsen vastauksia siihen, onko minusta nyt pikkuhiljaa kehittymässä transpoika, jollaiselta minusta joskus tuntuu (harvoin, mutta välillä alan pohtimaan, että onko tässä sittenkin kyse siitä), muunsukupuolinen/transgender/sukupuoleton vai olenko vain niin ahdistunut ja ärsyyntynyt sukupuolirooleista, että erehdyn luulemaan sitä identiteettikriisiksi. Toivon sydämeni pohjasta jälkimmäistä, mutta haluan saada vastauksia enkä kestä odottaa enää yhtään pitempään.

Psykologiaika minulle on varattu ensi tiistaiksi, aion puhua tästä silloin, mutta ahdistaa niin paljon omat ajatukset että olisi mukavaa saada hetkeksi mielenrauha. Yhdelle kaverille puhuin jo tästä, se auttoi hyväksymään hetkellisesti itseni, sillä uskoin että tässä ei ole vielä kaikki, mä tulen vielä pääsemään selville itsestäni, ja Mannerheimin lastensuojeluliitolta saamani kirje auttoi hetkellisesti hyväksymään että homma on nyt näin, ajan kanssa selviää sitten.

Joulukin lähestyy, ja toivoisin pystyväni tuntea itseni taas itsekseni, varsinkin sen jälkeen kun vanhemmat olettavat minun tuntevan itseni 100% tytöksi, mutta heille en voi avautua sillä tunnen että sitten sanoisin olevani täysin tyttö kun heti tuntuu vähänkin siltä ja fiiliksen (yleensä todella nopeasti) vaihtuessa olisin taas ihan sekaisin.

Tuntuu tyhmältä lisätä koko ajan jotakin, mutta iso osa kokemustani on myös se, että mikään lukemistani eri sukupuolista tai transihmistyypeistä ei ole tuntunut minulta. Mikään ei ole loksahtanut paikoilleen niistä lukemisen jälkeen, en tunne olevani mikään mistä niissä olisi kirjoitettu, mutta tiedän, että jonkinlainen sukupuoliristiriita (tai jokin sitä muistuttava olotila) minulla on.
Lue vastaus
Olen jo varmaan kuukauden ajan miettinyt oonko tyttö vai poika.. olen biologisesti tyttö. Joskus haluan että oisin yhtä muodoton kuin pojat ja joskus taas haluan et mun rinnat ois isommat.. tällä hetkellä tuntuu vaan et poikana oleminen ois helpompaa. Mua ahistaa tosi paljon ku en tiiä kumpi oon! Enkä haluaisi olla sukupuoleton vaikka sukupuolettomuus on ihan ok! Mutku en halua! Haluan olla joko tyttö tai poika. Minulla ei ole mitään hajua enää kumpi oon.. Mun kaveri sano että mun tyyli ja huoneen sisustuskin on muuttunut poikamaisemmaksi. Haluan tän ahistuksen pois.. mun luonne ei oo varmaan yhtään poikamainen tai en ees enää tiiä.. sen verran tiiän että oon bi.
Lue vastaus
Hei,
Olen miettinyt tässä pari päivää että miten tunnistaa onko tyttö kiinnostunut? Itse olen 17v tyttö, ja olen kait bi. Olemme samassa harrastuksessa ja tapaamme aina kerran viikossa. Se katsoo mua välillä ja meidän katseet kohtaa. En kuitenkaan pysty katsomaan häntä kauaa, ja käännän katseeni muualle. Tää tyttö on kattonu mua useesti siellä harrastuksessa, enkä tiiä mitä se merkitsee. En itsekkään edes tiellä olenko ihastunut häneen. Hän on vain jotenkin niin kaunis ja mukava. Itse vilkuilen nopeasti tätä tyttöä, enkä tiedä miksi. En uskalla mennä juttelemaan hänelle enkä lähettää viestiä. Kuitenkin eilen aloin jutella sille, ja menin sekasin kun se vastas...
Mitä tää on? Katsooko se vaan muuten vaan, vai merkitseekö katse että se haluaa tutustua..?
Lue vastaus
Yksinkertainen aloitus.. miten voi olla varma jos on transsukupuolinen?

Olen jo pitkälle toista vuotta tuntenut tunnetta, jonka voisin tulkita dysforiaksi kehoani kohtaan. Olen määritelty pojaksi, ja olen elänyt erittäin vaivalloista elämää miehen roolissa jo yli kolmekymppiseksi.

Pitkässä psykoterapiassa ollessani alkoi kaikenlaisten muiden juttujen käsittelemisen ohessa yhä voimakkaammin ja voimakkaammin tulla esille ajatus siitä että tunnen itseni hyvin naiselliseksi. Oma sisäinen kuvani on mielestäni jotakuinkin täysin tyttömäinen, ja samalla julmasti peilin muistuttamana täysin vastakohta fyysisestä minästäni.

Kun katselen ihmisiä jotka ihan vaikka kadulla kulkevat, elävät elämäänsä, tunnen voimakasta kateutta naisille heidän naiseudestaan. Kadehdin naisen kehoa, mahdollisuutta pukeutua naisellisesti ja ylipäätänsä olla naisia.

Omassa tarinassani on paljon kehoon kohdistuvaa itseinhoa muutenkin, koska masennuksen ja muiden mielenterveysseikkojen vuoksi olin ennen hoitoon pääsyä lihonnut valtavaksi ja elämä oli ihan kauheaa. Nyt paljon laihtuneena huomaan kehoni enemmän, ja samalla myös mitä siitä tuntuu puuttuvan. Toivoisin niin että minulla olisi rinnat, naisellisemmat muodot ja osaset.

Olen kateellisena lukenut avoimesti transihmisinä olevien kertomuksia elämistään, ja muuttumisestaan kohti oikeampaa itseään. Kun luen hormoneista niin en koe kauhua ajatusta kohtaan, vaan jonkinlaista toivetta että jospa minäkin joskus saisin. Samalla tunnen pelkoa ajatuksesta että pitäisi tulla ulos ja joutua naurunalaiseksi, ja hyljeksityksi.

Olen tässä tosiaan jo pidemmän aikaa miettinyt ja ihmetellyt tätä identiteettiasiaa sekä itsekseni että terapeuttini kanssa, ja ajatellut itsekseni että jos tunteet pysyvät tällaisina, eivätkä laannu niin ennenpitkää varmaan pitäisi hakeutua transpolille tutkimuksiin. Ajatus vaan pelottaa siinä mielessä että sitten kun hypätään niille raiteille niin kuvittelen että pitäisi olla aivan 100% varma mikä on ja pitäisi osata sitten todistella asiaa joillekin asiantuntijoille. Entä jos en olekaan trans? taikka "tarpeeksi" trans? Naurettaisiinko minut ulos sieltä liian vanhana, liian vääränlaisena, liian epänaismaisena miehenä joka on vain jotenkin perverssi...?
Lue vastaus
Moro!(:
Mä oon ny aika pitkää ollu bi mu en oo kertonu mu kavereil/perheel mua pelottaa et menetän mu parhaan kaverin jos kerron et oon bi. Se ei tykkää homoist tai bi yhtää se puhuu niist tosi halveksuvast. mu jotkut perheen jäsenetki o samaa mielt. Mu mä haluaisin kysyy, et miten mä hoidan tä tilanteen? mä oon siis 14 vuotias poika
Kiitos
Lue vastaus
Olen jo pidempään katsonut naisten alusasuja, liivit piksut. On vain vaikeaa ostaa niitä, kun naiset katsovat silleen vaikeasti. Kerran seurasin lahdessa nuorta poikaa, joka osti liivejä ja piksuja. Olisin halunnut mennä mukaan sovittamaan niitä jonnekin.
Olen halunnut päästä naisen kanssa yhteyteen ja antaa pojallekin hyvää. Onko tämä yleistä toimintaa.
Lue vastaus
Olen jo 60 täyttänyt nainen. Naimisissa vuosikymmeniä. Olen seksuaalisesti täysin tyydyttämätön liitossani. Nyt katselen lesbovideoita ja kadulla kiinnitän huomioni vain naisten takamuksiin ja rintoihin. Kiihotun näistä lesbovideoista ja itseäni tyydytän näitä katsellessa. Saan orgasmin, jota en puolisoni kanssa saa. Emme rakastelekaan kovin usein. Valtavan tyydyttävän orgasmin olen saanut syrjähypystä joskus nuorena sekä tyydyttäen itseäni. Tiedän, että tällaisten mummoikäisten kysymykset eivät kuulu tänne, mutta voitteko auttaa?
Lue vastaus
Moi! Olen 14-vuotias tyttö Helsingistä, joka ei tiedä .
Olen aina pitänyt pojista, mutta lähiaikoina olen huomannut olevani myös vähän ihastunut joihinkin tyttöihin. Puhuin asiasta ystäväni kanssa ja hän sanoi, että se on vain ohimenevää.
Tytöt, joihin olen ollut ihastunut ovat aina niin kauniita, ystävällisiä ja mukavia, onko tämä kateutta, arvostusta vai rakkautta?
Olen myös miettinyt, että jos rakastuisin tyttöön, joka olisi lesbo, ja kertoisin tälle, että olen ihastunut häneen, niin hyväksyisikö hän minut yhtä helposti, kun täysin lesbon tytön? Olenko minä biseksuaali vai onko tämä tosiaan ohimenevää?
Minulla on kaiken lisäksi tällä hetkellä kaksi ihastusta (toinen on tyttö, toinen on poika), millä perusteella minun pitäisi valita kummasta tykkään? :'(
Lue vastaus
Hei, olen siis 13v. transpoika, ulkoisesti tyttö. Äidille olen kertonut asiasta, mutta hän luulee minua lesboksi. Kukaan muu ei siis tiedä, ja kun pelaan jotain peliä poikahahmolla, moni kysyy "ootsä joku transu". Olen tiennyt jo neljä vuotta, mutta koska kerroin äidilleni vasta viime kesänä, luulee hän minun vasta nyt keksineen tämän. Näytin hänelle myös transtukipisteen sivuja ja hän lukaisi vanhemmille tarkoitetun osion läpi hieman naurahdellen. Hän lupasi ensi vuonna lähteä hakemaan lähetettä tutkimuksiin, mutta en kestäisi koulu-uinteja. Olin siis viimevuonna "sairaana" uintiviikolla. Äitini ei ole mikään uskonnollinen henkilö, mutta uskoo silti enkeleihin yms. Kun kysyin häneltä mielipidettä transihmisistä ennen kuin sanoin hänelle mitään asiaan liittyvää, hän vain sanoi heidän syntyneen esim. pojan kehoon niin monta kertaa aikaisemmin, että tytön keho tuntuu oudolta. Myös itsensä "turha leikkely" on hänen mielestään typerää.

Eli, pitääkö lähetettä hakiessa olla vanhempi mukana jos on alaikäinen?
Miten saisin äitini uskomaan, etten ole lesbo, vaan transpoika?

Tämä oli ennemmin sellainen asia, jonka avulla pystyin purkamaan ahdistustani.
Kiitos.
Lue vastaus
Hello,
I am a foreigner and currently living in Helsinki. I am a Bisexual young man. I have read how the laws works here and how protected everybody is irrespective of your sexual orientation. I am supposed to apply for an asylum. My fear is not to be denied the asylum, but just sitting right in front of a stranger and telling him/her about how the feeling for men develops in me on hourly basis and feeling for women diminishes all the time, when I know where I came from I will be lynch the very minute I open up. I have seen how LGBT are handled and up to now no one knows where they are. I have seen it not just once. That fear is in me and I cant just open up to a stranger. I need help.
worried guy
Lue vastaus