Kuinka löytää asiallinen terapeutti?
Hei!
Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Olen pääosin naisiin päin kallellaan oleva panseksuaali nainen. Olen masentunut ja minulla on toiminnallisia addiktioita, mietin toisinaan auttaisiko terapia. Mutta olen kohdannut sen verran monta kertaa paskaa kohtelua eri terapioissa tai psyk. sairaanhoitajan vastaanotolla, että pelkkä terapeutin etsiminen tuntuu vastenmieliseltä, ja kun ajattelen terapiaa, mieleeni usein ennen pitkää juolahtaa, että vaikkapa kynsien repiminen irti voisi olla rattoisampi ja mielenterveyttä edistävämpi tapa viettää aikaa. Milloin syötetään heteronormatiivisuutta, milloin haukutaan pystyyn monisuhde, milloin oletetaan, että olen kristitty. Olen nykyään aika epäluuloinen ammattiauttajia kohtaan.
Yksi asia, mistä minun voisi myös olla hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, on se, että minua on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti (kerran, vieras aikuinen). (Sen jälkeen pääsin kuuntelemaan terapeutin luennointia siitä, kuinka tytöt tykkää pojista ja toisinpäin... Kilttinä tyttönä en saanut sanottua vastaan, mutta käynti lähinnä lisäsi ahdistusta, vaikka sen oli tarkoitus auttaa.) Olen huomannut, että tapaus vaikuttaa minuun vieläkin, kolmikymppisenä. En oikein vain jaksa uskoa, että löytäisin asiallisen terapeutin, joka ei lähtisi vetelemään tapauksesta yhteyksiä seksuaaliseen identiteettiini. Olen lisäksi kinky, piirteitä oli jo kauan ennen hyväksikäyttöä, ja kinkyily on elämäni ihania puolia. Mutta enpä usko, että terapeutti ymmärtää tämän. Tällä värisuoralla (seksuaalivähemmistö, kinky, ei-ehdottoman-monogaaminen, ateisti) tuntuu melko toivottomalta etsiä ongelmiinsa apua ilman, että tulisi lytätyksi jollakin osa-alueella. Voisihan sitä tietysti etukäteen päättää, että rajaa jotain täysin keskustelun ulkopuolelle, mutta onnistuuko terapia tällaisilla reunaehdoilla?
Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Olen pääosin naisiin päin kallellaan oleva panseksuaali nainen. Olen masentunut ja minulla on toiminnallisia addiktioita, mietin toisinaan auttaisiko terapia. Mutta olen kohdannut sen verran monta kertaa paskaa kohtelua eri terapioissa tai psyk. sairaanhoitajan vastaanotolla, että pelkkä terapeutin etsiminen tuntuu vastenmieliseltä, ja kun ajattelen terapiaa, mieleeni usein ennen pitkää juolahtaa, että vaikkapa kynsien repiminen irti voisi olla rattoisampi ja mielenterveyttä edistävämpi tapa viettää aikaa. Milloin syötetään heteronormatiivisuutta, milloin haukutaan pystyyn monisuhde, milloin oletetaan, että olen kristitty. Olen nykyään aika epäluuloinen ammattiauttajia kohtaan.
Yksi asia, mistä minun voisi myös olla hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, on se, että minua on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti (kerran, vieras aikuinen). (Sen jälkeen pääsin kuuntelemaan terapeutin luennointia siitä, kuinka tytöt tykkää pojista ja toisinpäin... Kilttinä tyttönä en saanut sanottua vastaan, mutta käynti lähinnä lisäsi ahdistusta, vaikka sen oli tarkoitus auttaa.) Olen huomannut, että tapaus vaikuttaa minuun vieläkin, kolmikymppisenä. En oikein vain jaksa uskoa, että löytäisin asiallisen terapeutin, joka ei lähtisi vetelemään tapauksesta yhteyksiä seksuaaliseen identiteettiini. Olen lisäksi kinky, piirteitä oli jo kauan ennen hyväksikäyttöä, ja kinkyily on elämäni ihania puolia. Mutta enpä usko, että terapeutti ymmärtää tämän. Tällä värisuoralla (seksuaalivähemmistö, kinky, ei-ehdottoman-monogaaminen, ateisti) tuntuu melko toivottomalta etsiä ongelmiinsa apua ilman, että tulisi lytätyksi jollakin osa-alueella. Voisihan sitä tietysti etukäteen päättää, että rajaa jotain täysin keskustelun ulkopuolelle, mutta onnistuuko terapia tällaisilla reunaehdoilla?
Hei!
Nostit esiin erittäin merkittävän ongelman, jonka moni ei-hetero, ei-cis-sukupuolinen ja ei-monogaaminen henkilö kohtaa tarvitessaan psykoterapeuttista apua. Uskaltaudunko olemaa terapeutille täysin omana itsenäni, salaamatta minulle tärkeitä asioita ja kohtaamiani vaikeuksia? Jos teen niin, niin kohdellaanko minua silloin tasavertaisella kunnioituksella vai kohtaanko ennakkoluuloja, normittamista ja nähdäänkö minulle merkittävät ihmissuhteet, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti vain oireena traumatisoivasta menneisyydestä. Entä jos jätän kertomatta joitakin itselleni tärkeitä asioita välttääkseni henkistä kaltoinkohtelua, niin onko terapiasta vastaavaa hyötyä? Mistä löytäisin turvallisen terapeutin? Näitä kysymyksiä moni pyörittää mielessään ja sen takia avun hakeminen vaikeuksien keskellä voi lykkääntyä kohtuuttoman pitkälle. Sinulla on kokemus siitä, miten terapeutin ahdas ajattelumaailma johti kokemukseen siitä, miten terapia itse asiassa lisäsi pahaa oloa antamatta mitään todellista apua. On hyvin ymmärrettävää, että sen jälkeen terapiaan hakeutuminen tuntuu ”riskibisnekseltä”.
Lähden vastaamaan viestiisi tutkailemalla ensin sitä, mitä terapeutilta voi kohtuudella edellyttää, että hän osasi kohdata seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta asiakkaitaan kunnioittaen ja heidän todellisia tarpeitaan ymmärtäen.
Yksi edellytys on, että omassa ajattelussaan terapeutti on oppinut luopumaan heteronormatiivisuudesta, parisuhdenormatiivisuudesta ja jäykän dikotomisesta sukupuoliluokittelusta. Moni terapeutti ajattelee, että kohtelemalla seksuaali/sukupuolivähemmistöihin kuuluvia samalla tavalla avoimin mielin kuin siihen kuulumattomia ja asettamatta heihin edellä mainittuja normeja, he ovat riittävän turvallisia vähemmistöön kuuluville. Tämä avoimin mielin asennoituminen on helpommin sanottu kuin tehty, koska edellä mainitut normit ovat usein hyvin syvällä opitussa ajattelussamme ja opimme tunnistamaan ja kyseenalaistamaan niitä vain vähitellen. Vaikka tässäkin olisi edennyt jo varsin pitkälle, niin sekään ei valitettavasti täysin riitä. Turvallisen terapeutin olisi sen lisäksi hyvä kyetä asettumaan vähemmistöihin kuuluvien asiakkaittensa sosiaaliseen asemaan heidän eri ikävaiheissaan ymmärtääkseen niitä haasteita mitä he ovat kohdanneet oman kasvunsa eri vaiheissa. Se, miten terapeutti voi Suomessa saavuttaa tällaisen tason, onkin jo oma haasteensa, mutta ei mahdoton tehtävä.
Psykoterapeutteja koulutetaan hyvinkin erilaisista teoreettisista viitekehyksistä lähtien: psykoanalyyttisen terapian eri muodot, psykodynaaminen hahmoterapia, kognitiivisbehavioraalisen terapian eri muodot, perhe- ja verkostoterapia, ratkaisukeskeinen terapia jne. Niiden ihmiskuva ja työskentelytavat poikkeavat toisistaan jossain määrin. Joissakin korostuu enemmän varhaisten kiintymyssuhteiden vaikutusten tutkiminen ja huomioonottaminen, jossakin varhain opittujen ajattelumallien tunnistaminen ja työstäminen, joissakin huomio keskittyy enemmän siihen mitä tässä ja nyt tapahtuu, jossakin fokukseen tulee voimakkaammin sosiaalisten suhteiden merkitys ja joissakin pyritään tukemaan alusta lähtien asiakkaan omaa asiantuntemusta ja ongelmanratkaisukykyä. Hyvä terapia on usein näiden kaikkien yhdistelmä. Terapiatyön turvallisuutta lisää olennaisesti, että terapeutti ei ole liian ”yksisilmäinen” vaan hänellä on monipuolinen koulutustausta.
Sellaisella terapeutilla, jolla on laajakatseinen ajattelu ja koulutuspohja, on jo hyvät edellytykset kehittyä palvelemaan mm. vähemmistöihin kuuluvia asiakkaitaan turvallisesti. Tämän lisäksi terapeutin tulisi perehtyä seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteetin kehitykseen hyvin monipuolisesti. Tässä on ollut valitettavasti kaikkien psykoterapiakoulutusten Akilleen kantapää, heikko kohta. Psykoterapiakoulutuksissa seksuaalisuutta ja sukupuoli-identiteetin kehitystä käsitellään hyvin vähän (yleensä yksi päivä 3-4 vuotta kestävän koulutuksen aikana) ja usein sen käsittely on hyvin yksipuolista ja normiuskollista. Voidakseen kehittyä hyväksi terapeutiksi seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja monisuhteisuuteen liittyvissä kysymyksissä terapeutin tuleekin aktiivisesti hakeutua seksuaalineuvonta tai terapiakoulutukseen, jollaisia järjestävät mm. Sexpo-säätiö, Väestöliitto ja eräät ammattikorkeakoulut ja opistot. Usein vasta tällaisessa koulutuksessa terapeutti saa tukea omien asenteittensa ja moninaisuuteen liittyvien pelkojensa kohtaamiseen ja työstämiseen. Seksuaalineuvonta ja terapiakoulutuksessa käsitellään nykyisin melko hyvin myös seksuaalisuuden, suhteiden ja sukupuolen moninaisuutta. Näiden pidempine koulutusten lisäksi mm. Sinuiksi palvelu ja Aleksi Jalava (ks. sateenkaarisohva.fi) ovat käyneet ja käyvät edelleen 1-2 päivän koulutuspäivissä eri puolilla Suomea perehdyttämässä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden aktiiviseen huomioonottamiseen terveyspalveluissa.
Nyt palaan varsinaiseen kysymykseesi: Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Terapiaan hakeutuessa sinulla on täysi oikeus haastatella terapeuttia. Terapia onnistuu vain silloin kun siinä on molemminpuolinen syvä luottamus. Siksi sinun kannattaa kysyä nämä kysymykset:
- Millainen terapiakoulutus hänellä on? Miten monipuolinen se on?
- Onko hänellä ollut seksuaali/sukupuolivähemmistöihin kuuluvia asiakkaita?
- Onko hän käynyt seksuaalineuvonta tai seksuaaliterapiakoulutuksen? Miten pitkän ja missä?
- Onko hän käynyt koulutuksen, jossa on käsitelty seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta? Miten pitkän ja mikä taho koulutti?
- Onko hän lukenut kirjallisuutta, jossa käsitellään seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden huomioonottamista terapiassa?
- Mitä hänen mielestään tulee ottaa erityisesti huomioon seksuaali/sukupuolivähemmistöön kuuluvien terapiassa?
- Mitä hän ajattelee pari- ja monisuhteista?
Toivottavasti löydät terapeutin, joka osaa vastata näihin kysymyksiin riittävän hyvin. Sellainen terapeutti, joka rehellisesti kertoo tiedon/koulutuksen puutteistaan ja samalla kertoo halustaan kehittyä ja ottaa asioista selvää, on usein turvallisempi kuin sellainen, jonka vastaukset ovat ylimalkaisia tai asiakkaan yläpuolelle asettuvia.
Jos sitten tapaat terapeutin, joka tuntuu muuten hyvältä mutta moninaisuuteen liittyvä koulutus puuttuu, niin voit suositella, että hän tilaa itselleen Aleksi Jalavan kirjoittaman kirjan Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuuden (SSM) kohtaaminen psykoterapeuttisessa hoitotyössä. Kirjan voi tilata osoitteesta sateenkaarisohva.fi. Toinen suositeltava kirja on Saanko olla totta. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus, joka ovat toimittaneet Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä.
Jussi Nissinen
Nostit esiin erittäin merkittävän ongelman, jonka moni ei-hetero, ei-cis-sukupuolinen ja ei-monogaaminen henkilö kohtaa tarvitessaan psykoterapeuttista apua. Uskaltaudunko olemaa terapeutille täysin omana itsenäni, salaamatta minulle tärkeitä asioita ja kohtaamiani vaikeuksia? Jos teen niin, niin kohdellaanko minua silloin tasavertaisella kunnioituksella vai kohtaanko ennakkoluuloja, normittamista ja nähdäänkö minulle merkittävät ihmissuhteet, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti vain oireena traumatisoivasta menneisyydestä. Entä jos jätän kertomatta joitakin itselleni tärkeitä asioita välttääkseni henkistä kaltoinkohtelua, niin onko terapiasta vastaavaa hyötyä? Mistä löytäisin turvallisen terapeutin? Näitä kysymyksiä moni pyörittää mielessään ja sen takia avun hakeminen vaikeuksien keskellä voi lykkääntyä kohtuuttoman pitkälle. Sinulla on kokemus siitä, miten terapeutin ahdas ajattelumaailma johti kokemukseen siitä, miten terapia itse asiassa lisäsi pahaa oloa antamatta mitään todellista apua. On hyvin ymmärrettävää, että sen jälkeen terapiaan hakeutuminen tuntuu ”riskibisnekseltä”.
Lähden vastaamaan viestiisi tutkailemalla ensin sitä, mitä terapeutilta voi kohtuudella edellyttää, että hän osasi kohdata seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta asiakkaitaan kunnioittaen ja heidän todellisia tarpeitaan ymmärtäen.
Yksi edellytys on, että omassa ajattelussaan terapeutti on oppinut luopumaan heteronormatiivisuudesta, parisuhdenormatiivisuudesta ja jäykän dikotomisesta sukupuoliluokittelusta. Moni terapeutti ajattelee, että kohtelemalla seksuaali/sukupuolivähemmistöihin kuuluvia samalla tavalla avoimin mielin kuin siihen kuulumattomia ja asettamatta heihin edellä mainittuja normeja, he ovat riittävän turvallisia vähemmistöön kuuluville. Tämä avoimin mielin asennoituminen on helpommin sanottu kuin tehty, koska edellä mainitut normit ovat usein hyvin syvällä opitussa ajattelussamme ja opimme tunnistamaan ja kyseenalaistamaan niitä vain vähitellen. Vaikka tässäkin olisi edennyt jo varsin pitkälle, niin sekään ei valitettavasti täysin riitä. Turvallisen terapeutin olisi sen lisäksi hyvä kyetä asettumaan vähemmistöihin kuuluvien asiakkaittensa sosiaaliseen asemaan heidän eri ikävaiheissaan ymmärtääkseen niitä haasteita mitä he ovat kohdanneet oman kasvunsa eri vaiheissa. Se, miten terapeutti voi Suomessa saavuttaa tällaisen tason, onkin jo oma haasteensa, mutta ei mahdoton tehtävä.
Psykoterapeutteja koulutetaan hyvinkin erilaisista teoreettisista viitekehyksistä lähtien: psykoanalyyttisen terapian eri muodot, psykodynaaminen hahmoterapia, kognitiivisbehavioraalisen terapian eri muodot, perhe- ja verkostoterapia, ratkaisukeskeinen terapia jne. Niiden ihmiskuva ja työskentelytavat poikkeavat toisistaan jossain määrin. Joissakin korostuu enemmän varhaisten kiintymyssuhteiden vaikutusten tutkiminen ja huomioonottaminen, jossakin varhain opittujen ajattelumallien tunnistaminen ja työstäminen, joissakin huomio keskittyy enemmän siihen mitä tässä ja nyt tapahtuu, jossakin fokukseen tulee voimakkaammin sosiaalisten suhteiden merkitys ja joissakin pyritään tukemaan alusta lähtien asiakkaan omaa asiantuntemusta ja ongelmanratkaisukykyä. Hyvä terapia on usein näiden kaikkien yhdistelmä. Terapiatyön turvallisuutta lisää olennaisesti, että terapeutti ei ole liian ”yksisilmäinen” vaan hänellä on monipuolinen koulutustausta.
Sellaisella terapeutilla, jolla on laajakatseinen ajattelu ja koulutuspohja, on jo hyvät edellytykset kehittyä palvelemaan mm. vähemmistöihin kuuluvia asiakkaitaan turvallisesti. Tämän lisäksi terapeutin tulisi perehtyä seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteetin kehitykseen hyvin monipuolisesti. Tässä on ollut valitettavasti kaikkien psykoterapiakoulutusten Akilleen kantapää, heikko kohta. Psykoterapiakoulutuksissa seksuaalisuutta ja sukupuoli-identiteetin kehitystä käsitellään hyvin vähän (yleensä yksi päivä 3-4 vuotta kestävän koulutuksen aikana) ja usein sen käsittely on hyvin yksipuolista ja normiuskollista. Voidakseen kehittyä hyväksi terapeutiksi seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja monisuhteisuuteen liittyvissä kysymyksissä terapeutin tuleekin aktiivisesti hakeutua seksuaalineuvonta tai terapiakoulutukseen, jollaisia järjestävät mm. Sexpo-säätiö, Väestöliitto ja eräät ammattikorkeakoulut ja opistot. Usein vasta tällaisessa koulutuksessa terapeutti saa tukea omien asenteittensa ja moninaisuuteen liittyvien pelkojensa kohtaamiseen ja työstämiseen. Seksuaalineuvonta ja terapiakoulutuksessa käsitellään nykyisin melko hyvin myös seksuaalisuuden, suhteiden ja sukupuolen moninaisuutta. Näiden pidempine koulutusten lisäksi mm. Sinuiksi palvelu ja Aleksi Jalava (ks. sateenkaarisohva.fi) ovat käyneet ja käyvät edelleen 1-2 päivän koulutuspäivissä eri puolilla Suomea perehdyttämässä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden aktiiviseen huomioonottamiseen terveyspalveluissa.
Nyt palaan varsinaiseen kysymykseesi: Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Terapiaan hakeutuessa sinulla on täysi oikeus haastatella terapeuttia. Terapia onnistuu vain silloin kun siinä on molemminpuolinen syvä luottamus. Siksi sinun kannattaa kysyä nämä kysymykset:
- Millainen terapiakoulutus hänellä on? Miten monipuolinen se on?
- Onko hänellä ollut seksuaali/sukupuolivähemmistöihin kuuluvia asiakkaita?
- Onko hän käynyt seksuaalineuvonta tai seksuaaliterapiakoulutuksen? Miten pitkän ja missä?
- Onko hän käynyt koulutuksen, jossa on käsitelty seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta? Miten pitkän ja mikä taho koulutti?
- Onko hän lukenut kirjallisuutta, jossa käsitellään seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden huomioonottamista terapiassa?
- Mitä hänen mielestään tulee ottaa erityisesti huomioon seksuaali/sukupuolivähemmistöön kuuluvien terapiassa?
- Mitä hän ajattelee pari- ja monisuhteista?
Toivottavasti löydät terapeutin, joka osaa vastata näihin kysymyksiin riittävän hyvin. Sellainen terapeutti, joka rehellisesti kertoo tiedon/koulutuksen puutteistaan ja samalla kertoo halustaan kehittyä ja ottaa asioista selvää, on usein turvallisempi kuin sellainen, jonka vastaukset ovat ylimalkaisia tai asiakkaan yläpuolelle asettuvia.
Jos sitten tapaat terapeutin, joka tuntuu muuten hyvältä mutta moninaisuuteen liittyvä koulutus puuttuu, niin voit suositella, että hän tilaa itselleen Aleksi Jalavan kirjoittaman kirjan Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuuden (SSM) kohtaaminen psykoterapeuttisessa hoitotyössä. Kirjan voi tilata osoitteesta sateenkaarisohva.fi. Toinen suositeltava kirja on Saanko olla totta. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus, joka ovat toimittaneet Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä.
Jussi Nissinen