Kuka minun pitäisi olla?
Moi
Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani. Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. kutsumalla tytöksi mutta mikään ei muutu. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.
Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. sukupuolileikkaus ei olisi hyvä idea.
Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä. Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi. Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo.
Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan.
Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö. Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen.
Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani. Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. kutsumalla tytöksi mutta mikään ei muutu. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.
Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. sukupuolileikkaus ei olisi hyvä idea.
Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä. Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi. Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo.
Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan.
Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö. Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen.
Hei!
Sinulla kokemus omasta sukupuolesta vaihtelee, välillä siinä korostuu maskuliinisina pidetyt piirteet ja välillä taas feminiinisiä pidetyt piirteet ja välillä piirteet jotka eivät asetu tuolle jatkumolle. Ystävien parissa asia on OK ja kotonakin osittain. Sinua kuitenkin häiritsee se, että äidilläsi on tarve puuttua pukeutumiseesi, jossa pyrit ottamaan huomioon omat tunnelmasi ja tuntemuksesi. Häntä näyttää häiritsevän se, jos käytät esim. napapaitaa silloin kun olet kontaktissa naiselliseen puoleesi tai kun haluat pukeutua poikamaisesti tilaisuuteen jossa tytöt ja pojat ovat perinteisesti pukeutuneet sukupuolinormatiivisesti.
Se että koet ja haluat myös ilmentää välillä naisellisuuttasi ja välillä maskuliinisuuttasi on hyvin inhimillinen tarve, jota on ilmennyt ihmisillä läpi vuosisatojen. Kotonasi äitisi kantama huoli pukeutumisestasi kertoo varmaankin siitä, että hän vain haluaa suojella sinua ja perhettäsi siltä, että herättäisit muissa kielteistä huomiota. Tämä taas perustuu niihin käsityksiin, joihin hän on omassa nuoruudessaan oppinut. Vanhemmat voivat huolestua siitä, jos heidän lapsensa pukeutuminen korostaa seksuaalisuutta. Huolen takana on usein pelko siitä, että pukeutuminen voi altistaa riskille joutua seksuaalisen lähentelyn kohteeksi. Vanhempein reagointi siihen, että lapsi tuokin esille vastakkaisen sukupuolen piirteitä liittyy taas usein siihen, että he ovat niin tottuneet näkemään lapsensa joko tyttönä tai poikana, että siitä poikkeaminen herättää hämmennystä tai jopa hätääntymistä. Juhlatilaisuuksiin taas varsinkin vanhemmilla ihmisillä liittyy taas perinteiden kunnioittamisen tarve, jolloin yksilölliset poikkeamiset siitä koetaan tunnelmaa häiritseviksi. Tässä tosin vuosien kuluessa perinteissä tapahtuu väljentymistä ja esim. sukupuolen moninaisuus saa nykyään paremmin tulla esiin, kunhan se tapahtuu riittävän arvokkaasti.
Nimi -asia on tietty oma ongelmansa. Suomessa löytyy joitakin sukupuolineutraaleja nimiä, mutta virallisen nimen muuttaminen voi olla työläs prosessi. Sen vuoksi monet nuoret, jotka ovat kokeneet, että syntymässä annettu nimi sitoo minäkokemusta liiaksi yhteen sukupuoleen, ovat ottaneet käyttöön epävirallisen kutsumanimen. Ystäväpiiri saattaa ottaa sen hyvin vastaan, joskus jopa ehdottaa sellaisen. Aika tavallistahan on että nuoret antavat toisilleen luonnetta kuvaavia kutsumanimiä. Vanhemmille uuden kutsumanimen omaksuminen on aina haasteellista, elleivät he ole itse voineet siihen vaikuttaa. Kyse on siitä, että lapselle annettu nimi on juurtunut niin syvälle heidän tajuntaansa nimenannosta lähtien, että siitä pois oppiminen vie aikaa. Olisiko mahdollista, että vanhempiesi kanssa keskustelit siitä, minkä sukupolineutraalin kutsumanimen voisitte yhdessä kehittää sinulle kotona käytettäväksi? Voisiko sen muokata virallisesta etunimestä?
Mietit sitä pitäisikö sinun luovuttaa ja äidin mieliksi olla ”tavallinen tyttö”, vai voisitko sittenkin olla sellainen kuin olet. Nuoruuteen kuuluu osittainen irtiotto vanhempien odotuksista, jotta saisi tilaa olla omanlaisensa ihminen, jolla on omat mieltymyksensä, tunteensa ja arvonsa. Sitä ei tarvitse kuitenkaan tehdä niin että välit menevät poikki. Kannattaa säilyttää keskusteluvälit niin että tuo vanhemmille esiin ja perustelee omia tuntemuksiaan ja arvojaan ja kysyy taas mihin arvoihin ja huoliin vanhempien ohjeet ja kiellot perustuvat. Voisitko päästä äitisi kanssa sellaiseen kontaktiin, jossa hän voisi jopa tukea omilla vinkeillään, miten voit tuoda esiin eri puoliasi niin että se ei toisaalta liikaa ärsytä mutta joka riittävästi tuntuu sinun omalta tyyliltäsi? Silloin ehkä äitisi huolet hälventyisivät kun hänet otetaan vielä mukaan ja keskinäinen luottamuksenne vahvistuisi.
Jussi Nissinen
Sinulla kokemus omasta sukupuolesta vaihtelee, välillä siinä korostuu maskuliinisina pidetyt piirteet ja välillä taas feminiinisiä pidetyt piirteet ja välillä piirteet jotka eivät asetu tuolle jatkumolle. Ystävien parissa asia on OK ja kotonakin osittain. Sinua kuitenkin häiritsee se, että äidilläsi on tarve puuttua pukeutumiseesi, jossa pyrit ottamaan huomioon omat tunnelmasi ja tuntemuksesi. Häntä näyttää häiritsevän se, jos käytät esim. napapaitaa silloin kun olet kontaktissa naiselliseen puoleesi tai kun haluat pukeutua poikamaisesti tilaisuuteen jossa tytöt ja pojat ovat perinteisesti pukeutuneet sukupuolinormatiivisesti.
Se että koet ja haluat myös ilmentää välillä naisellisuuttasi ja välillä maskuliinisuuttasi on hyvin inhimillinen tarve, jota on ilmennyt ihmisillä läpi vuosisatojen. Kotonasi äitisi kantama huoli pukeutumisestasi kertoo varmaankin siitä, että hän vain haluaa suojella sinua ja perhettäsi siltä, että herättäisit muissa kielteistä huomiota. Tämä taas perustuu niihin käsityksiin, joihin hän on omassa nuoruudessaan oppinut. Vanhemmat voivat huolestua siitä, jos heidän lapsensa pukeutuminen korostaa seksuaalisuutta. Huolen takana on usein pelko siitä, että pukeutuminen voi altistaa riskille joutua seksuaalisen lähentelyn kohteeksi. Vanhempein reagointi siihen, että lapsi tuokin esille vastakkaisen sukupuolen piirteitä liittyy taas usein siihen, että he ovat niin tottuneet näkemään lapsensa joko tyttönä tai poikana, että siitä poikkeaminen herättää hämmennystä tai jopa hätääntymistä. Juhlatilaisuuksiin taas varsinkin vanhemmilla ihmisillä liittyy taas perinteiden kunnioittamisen tarve, jolloin yksilölliset poikkeamiset siitä koetaan tunnelmaa häiritseviksi. Tässä tosin vuosien kuluessa perinteissä tapahtuu väljentymistä ja esim. sukupuolen moninaisuus saa nykyään paremmin tulla esiin, kunhan se tapahtuu riittävän arvokkaasti.
Nimi -asia on tietty oma ongelmansa. Suomessa löytyy joitakin sukupuolineutraaleja nimiä, mutta virallisen nimen muuttaminen voi olla työläs prosessi. Sen vuoksi monet nuoret, jotka ovat kokeneet, että syntymässä annettu nimi sitoo minäkokemusta liiaksi yhteen sukupuoleen, ovat ottaneet käyttöön epävirallisen kutsumanimen. Ystäväpiiri saattaa ottaa sen hyvin vastaan, joskus jopa ehdottaa sellaisen. Aika tavallistahan on että nuoret antavat toisilleen luonnetta kuvaavia kutsumanimiä. Vanhemmille uuden kutsumanimen omaksuminen on aina haasteellista, elleivät he ole itse voineet siihen vaikuttaa. Kyse on siitä, että lapselle annettu nimi on juurtunut niin syvälle heidän tajuntaansa nimenannosta lähtien, että siitä pois oppiminen vie aikaa. Olisiko mahdollista, että vanhempiesi kanssa keskustelit siitä, minkä sukupolineutraalin kutsumanimen voisitte yhdessä kehittää sinulle kotona käytettäväksi? Voisiko sen muokata virallisesta etunimestä?
Mietit sitä pitäisikö sinun luovuttaa ja äidin mieliksi olla ”tavallinen tyttö”, vai voisitko sittenkin olla sellainen kuin olet. Nuoruuteen kuuluu osittainen irtiotto vanhempien odotuksista, jotta saisi tilaa olla omanlaisensa ihminen, jolla on omat mieltymyksensä, tunteensa ja arvonsa. Sitä ei tarvitse kuitenkaan tehdä niin että välit menevät poikki. Kannattaa säilyttää keskusteluvälit niin että tuo vanhemmille esiin ja perustelee omia tuntemuksiaan ja arvojaan ja kysyy taas mihin arvoihin ja huoliin vanhempien ohjeet ja kiellot perustuvat. Voisitko päästä äitisi kanssa sellaiseen kontaktiin, jossa hän voisi jopa tukea omilla vinkeillään, miten voit tuoda esiin eri puoliasi niin että se ei toisaalta liikaa ärsytä mutta joka riittävästi tuntuu sinun omalta tyyliltäsi? Silloin ehkä äitisi huolet hälventyisivät kun hänet otetaan vielä mukaan ja keskinäinen luottamuksenne vahvistuisi.
Jussi Nissinen