Selaa kysymyksiä

Kun vanhemmat eivät halua puhua lesboudestani

Olen juuri 17 vuotta täyttänyt nuori nainen. Ongelmanani on se, että kerroin vanhemmilleni olevani lesbo ja nyt he eivät halua puhua kanssani ja sanovat että lesbous on pahempaa kuin murhaaminen. He myös väittävät että teen kaiken heidän oppejaan vastaan sekä sanovat että vain he voivat tuntea tuskaa tämän asia takia. He myös sanoivat etteivät koskaan halua tavata tulevia kumppaneitani ja lapsiani eivätkä halua järjestää/osallistua tulevaisuuden häihini. He myös heittävät minut ulos vuoden päästä, kun olen täysi-ikäinen. Asiaa hankaloittaa se että olen erittäin rakastunut yhteen minua vuotta vanhempaan naiseen joka on minulle todella tärkeä ja rakas. Hän tuntee samoin minua kohtaan, mutta emme ole koskaan tavanneet (tutustuimme deittipalvelu Tinderissä). Vanhempani tietävät kyseisen ihmisen ja tietävät mitä ajattelen hänestä. He eivät suostu siihen että seurustelisin /treffailisin naisen kanssa kun heillä on vielä velvollisuus huolehtia minusta. Haluaisin kovasti että vanhempani ymmärtäisivät edes vähän minua sekä antaisivat siunauksensa mahdolliselle suhteelle. Mitä minun pitäisi tehdä?

Hei

Tilanne kotonasi on todella hankala sekä sinulle että vanhemmillesi. Sinulle se on erityisen hankala koska juuri vanhemmiltahan lapsi toivoo tukea ja turvaa itselleen tärkeissä asioissa, joihin seksuaalisuus ja seurustelu kuuluvat. Sitä turvaa tarvitsee sitäkin enemmän jos seksuaalisuus ja rakkaus kohdistuvat samaa sukupuolta olevia kohtaan, koska siihen liittyy usein ympäristön taholta torjuvia asenteita. Valitettavan usein juuri tässä kohdin vanhempien reaktiot ovat aivan päinvastaisia kuin mitä toivoisi. He järkyttyvät ja alkavat syyllistää lastaan. Kyse on silloin siitä että asia on vanhemmille joko etäinen ja tuntematon ja siksi pelottava tai sitten he ovat määritelleet homoseksuaalisuuden niin kavahdettavaksi ilmiöksi, että he eivät pysty näkemään siinä ihmistä eikä omaa lastaan vaan joko vain syntiä tai sairautta.

On hyvä että sinulla on kontakti ihmiseen, jota rakastat. Vanhempasi toimivat vastoin omaa ja sinun parasta kun he eivät anna sinun tavata ko. ihmistä, mihin sinulla pitäisi olla täysi oikeus. Paljon viisaammin he toimisivat, jos kutsuivat ko. naisen luoksesi kotiinne, niin että voisivat tutustua häneen kaikessa rauhassa ja hän heihin. Silloinhan tilanne muuttuisi kaikille paljon turvallisemmaksi. Nyt vanhempasi jäävät elämään omien pelottavien ja ahdistavien mielikuviensa kanssa.

Vanhempien torjuva reaktio voi ajan myötä lieventyä, kunhan he saavat aikaa tuuletella tunteitaan ja panna ajatuksiaan uuteen järjestykseen. Siinä olisi avuksi, jos he voisivat keskustella tilanteesta jonkun asiaan neutraalisti suhtautuvan ihmisen kanssa. Siinä he voisivat kuulostella omia pettymyksiään ja pelkojaan ilman syyllistämistä. Tilanne on vaikeampi jos vanhemmat kuuluvat johonkin kapeakatseiseen uskonnolliseen yhteisöön, jossa on näissä asioissa vain yksi totuus, josta ei keskustella vaan jota vain julistetaan muille. Silloin he joutuvat punnitsemaan, onko heillä rohkeutta kuunnella avoimin korvin miten oma lapsi kokee nämä asiat ja mitä ne hänelle merkitsevät.

Tässä vaiheessa toivon että voit antaa aikaa vanhemmillesi niin että heillä olisi hetki aikaa rauhoittua niin halutessaan. Jos oma tilanteesi muodostuu ahdistavaksi niin voitko olla yhteydessä ystäviin, jotka ymmärtävät sinun tilanteesi ja voivat olla tukenasi. Voit tarvittaessa soittaa myös päivystykseemme joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin numerossa 044 400 2355.

Voit antaa vanhemmillesi tietoa siitä että on olemassa Marja-Liisa Parkkisen kirja Ulos kaapista, jota saa kirjastoista. Siihen Marja-Leena Parkkinen on haastatellut lukuisia homo/biseksuaaleja ja heidän vanhempiaan. Mukana on myös uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvia vanhempia, jotka ovat tahollaan työstäneet lapsensa homoseksuaalisuuden herättämiä tunteita ja ajatuksia. Näiden kertomusten lukeminen voisi toimia eräänlaisena vertaistukena niin sinulle kuin vanhemmillesi. Setan sivuilta on ladattavissa pdf-muodossa opas Homo-, lesbo- ja binuorten vanhemmille osoitteesta www.dropbox.com/s/dgklhfdokx37lpg/Hlb-nuorten_vanhemmille.pdf . Voit antaa vanhemmillesi myös meidän puhelinneuvonnan tiedot niin että he voisivat soittaa sinne jos haluavat pohtia omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys