Selaa kysymyksiä

Haluaisin olla nainen

Olen hiukan hämilläni omasta sukupuolisuudestani. Olen myös alkanut käyttää naisten sukkia. Voiko jo sanoa, että ollen transseksuaali? Haaveilen että minulla olisi naisen nimi.

Hei
Olet hämilläsi sukupuolestasi ja mietit, voitko määritellä itsesi transseksuaaliksi. Sukupuoleen liittyvä identiteetti ei ole aina kovin yksinkertainen asia. Siksi esittelen aluksi joitakin vaihtoehtoja, jotka voivat liittyä haluun käyttää naisten sukkia ja naisen nimeä.

Transsukupuolisuudessa, josta aiemmin käytettiin termiä transseksuaalisuus, on kyse siitä, että ihminen kokee syntyneensä itselleen vieraan sukupuolen kehoon. Kehon perusteella lapsena pojaksi määritelty transsukupuolinen kokee joko jo lapsuudessa tai myöhemmin nuoruudessa olevansa tyttö/nainen ja kehon perusteella tytöksi määritelty henkilö kokee itsensä pojaksi. Syntymässään pojaksi määritelty transsukupuolinen henkilö tulee tietoiseksi sukupuoliristiriidasta usein huomattuaan viihtyvänsä eri leikeissä tyttöjen rooleissa ja siitä että tyttöjen/naisten vaatteet tuntuvat enemmän omilta. Murrosiässä sukupuolielinten kasvu, karvoitus ja äänenmurros herättävät osalla voimakasta ahdistusta. Koska monissa perheissä, kouluissa ja muissa yhteisöissä lapsilta ja nuorilta odotetaan sopeutumista perinteisiin tapoihin esiintyä poikana/tyttönä ja koska ryhmässä hyväksytyksi tuleminen merkittävä osa turvallisuutta, osalla oma sukupuoliristiriita tulee tietoisuuteen vasta myöhemmin nuoruudessa/aikuisuudessa, jolloin on enemmän tilaa omille tuntemuksille ja yksilöitymiselle. Transsukupuolisuuteen liittyy useimmiten tarve saada sellaisia lääketieteellisiä hoitoja (hormonihoito, kirurgiset toimenpiteet), jotka vahvistavat koetun sukupuolen piirteitä kehossa ja vähentävät/poistavat itselle vieraaksi koettuja piirteitä.

Se että poika/mies tuntee viehtymystä naisten asusteisiin voi siis olla ensimmäinen merkki siitä, että on transsukupuolinen. On myös muita mahdollisuuksia. Kyse voi olla myös transvestisuudesta. Transvestiittimies saa suurta mielihyvää siitä, että voi pukeutua naiseksi ja muutenkin eläytyä sisältään löytyvään naiselliseen puoleensa. Transvestisuus eroaa transsukupuolisuudesta siinä, että transvestiittimies ei koe voimakasta ristiriitaa suhteessa omaan kehoonsa vaan voi viihtyä siinä. Tarve eläytyä naiseksi mm. pukeutumisen avulla voi toistua joillakin päivittäin kotiloissa, jollakin viikoittain tai kuukausittain, osalla myös julkisesti. Transvestiittimiehistä moni käyttää valitsemaansa naisen nimeä ilmentäessään itsessään olevaa naista.

Transsukupuolisuuden ja transvestisuuden ero on jossain määrin häilyvä. On lukuisia esimerkkejä siitä, että pojaksi lapsena määritelty henkilö tunnistaa itsessään ensin ajoittaisen tarpeen eläytyä naiseksi mm. pukeutumalla ja sitten myöhemmin huomaa, että itsessä oleva nainen onkin jo hallitseva ja enemmän aidolta omalta itseltä tuntuva puoli. Huomattavalla osalla transvestisuus kuitenkin jatkuu siinä muodossa, että osan aikaa elää miehenä ja osan aikaa naisena.

Silloin jos lapsena pojaksi määritelty henkilö viehättyy naisten sukista ja niihin pukeutumisesta erityisesti seksuaalisesti, niin silloin voi kyseessä olla myös transvestinen fetisismi. Toki myös transvestiitti voi kiihottua naisten vaatteisiin pukeutuessaan, mutta tavoitteena ei yleensä ole seksuaalinen itsetyydytys vaan kiihottuminen on vain osa kokonaisvaltaista mielihyvää ja transvestiitilla ei ole tarvetta riisua naisten asusteita mahdollisen laukeamisen jälkeen. Transvestinen fetisismi on enemmän seksuaaliseen mielihyvään kuin omaan sukupuoli-identiteettiin liittyvät ilmiö. Sitä pidetäänkin yhtenä seksuaalisen mielihyvän muunnelmista. Siinä mies voi asusteen avulla liittää seksuaaliseen kiihottumiseen naiseksi samaistumisen ja palata miehiseen puoleensa heti laukeamisen jälkeen.

Toivottavasti edellä oleva käsitteiden transsukupuolisuus, transvestisuus ja transvestinen fetisismi kuvaus auttaa sinua ratkaisemaan, mitä nimitystä voisit halutessasi tällä hetkellä käyttää itsestäsi. Nimitysten antamisessa kannattaa olla sillä tavalla avomielinen, että se voi jossain vaiheessa tarkentua tai muuttua. Omaan sukupuoleen liittyvän identiteetin kehitys on monivaiheinen prosessi. Siinä auttaa merkittävästi, jos voi keskustella toisen kanssa omista tuntemuksistaan, ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Tässä vertaisryhmät ovat hyvä tuki. Transvestisuuteen liittyvän vertaisyhteisön kotisivut löytyvät osoitteesta www.dreamwearclub.net. Transsukupuolisuuteen liittyvän vertaisyhteisön kotisivut löytyvät osoitteesta www.trasek.fi. Transtukipiste tarjoaa vertaistukiryhmiä kaikille, joita oma tai läheisen sukupuoli-identiteetti pohdituttaa ja siitä löytyy tietoa osoitteesta www.transtukipiste.fi. Sinuiksi palvelulla on vertaischat sukupuoltaan pohtiville. Siitä saat tietoa osoitteesta www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-chatit-tukinetissa-kevaalla-2017.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys