Ulkonäkö

Moi
Olen 16 vuotias ja syntynyt tytöksi. Olen miettinyt sukupuoltani jonkin aikaa ja olen löytänyt myös ehkä itselleni sopivan terminkin, genderfluid. Eli siis välillä koen olevani tyttö, välillä poika, välillä molempia ja joskus en kumpaakaan. Olen kertonut tästä parhaille ystävilleni ja he ottivat asian ihan hyvin. Kerroin myös vanhemmilleni ja hekin vaikuttivat suhtautuvan ihan hyvin mutta eivät selvästikään ymmärrä, että olen asian kanssa tosissani. Olen monesti sanonut, että minua ei saa määritellä esim. kutsumalla tytöksi mutta mikään ei muutu. Jos pyydän lopettamaan tytöttelyä, he muuttuvat ärtyneiksi ja valittavat siitä, että asian ei pitäisi häiritä minua, koska olen biologisesti tyttö.

Minua ahdistaa myös aika paljon kehoni. Joinain päivinä inhon tissejäni ja teen kaikkeni, että saan ne piiloon. Mutta minulla on myös päiviä, jolloin ne ovat mielestäni aivan liian pienet ja käytän silloin rintaliivejä, joissa on todella isot push upit. En muutenkaan koskaan osaa tuntea oloani hyväksi omassa kehossa eikä asialle oikein voi tehdä mitään, sillä esim. sukupuolileikkaus ei olisi hyvä idea.

Koska vartaloni ahdistaa minua niin paljon yritän edes pukeutua siten, mikä tuntuu minusta hyvältä. Se ei aina kuitenkaan onnistu, sillä äidilläni on jokin tarve puuttua pukeutumiseeni. Itse ainakin ajattelen, että ikäiseni saisi huolehtia omasta ulkonäöstään ilman äidin inhottavia kommentteja. Joskus haluan laittaa napapaidan tai paidan joka vähän korostaa rintojani ja äitini alkaa heti kutsumaan minua huomion hakijaksi. Hän ei kutsu minua ihan huoraksi kuitenkaan mutta siitä tulee silti todella kamala olo. Naisellisempina päivinäni haluan korostaan naisellisuuttani ja siitä tulee minulle silloin hyvä olo mutta en kuitenkaan halua äitini häpeävän minua. Poikamaisemmat vaatteeni eivät myöskään kelpaa aina äidilleni. Joihinkin tilaisuuksiin hänen mielestään tyttöjen kuuluu laittaa mekko eikä silloin kuulemma ole mitään väliä, vaikka minulla olisi jätkämäinen olo.

Minulla on naisen nimi ja hiukan häiritsee minua. Haluaisin jonkun sukupuolineutraalin nimen, josta ei heti tietäisi olenko nainen tai mies. Se vaan on vähän hankalaa, kun Suomessa ei sellaisia nimiä olen kovin paljon tai en tiedä onko ollenkaan.

Eniten minua mietityttää se, että voinko olla sellainen kuin olen vai pitäisikö minun vaan luovuttaa ja olla tavallinen tyttö. Se kuulostaa todella inhottavalta ajatukselta mutta äitini voisi ainakin olla tyytyväinen.
Lue vastaus
Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan.

Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa. Olemme yhtä mieltä, että niin kauan kun sinulla on miehen/naisen värkit, niin se sinä olet.
En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon... vai uskoin… sepä se, en tiiä enää. Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan. Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua.

Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä.
En ole ikinä katsonut ns. oikeaa paria (eli vaikkapa kavereitani suhteessa tai sellaisia jotka ovat minun näköetäisyydelläni ja tiedän oikeiksi pareiksi), että he olisivat hyvä pari tai että "tuota minä haluan". Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja. Heitä katson ihailevasti... sitä minä haluan.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan.
Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena. Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero. Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä? Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä?
Lue vastaus
Hei olen 14-vuotias 'tyttö'. Olen tuntenut jo vitosluokasta olevani väärässä kehossa. En halua luokitella tyttöjen ja poikien juttuja, mutta minua kiinnostaa stereotyyppiset NS tyttöjen jutut hiukan enemmän poikien. Tykkään myös hiusväreistä ja en olisi NS stereo tyyppinen poika. Se vaivaa?? Onko tämä vain jotain tunnekuohua? Pienenä kotia leikkiessä olin aina isä ja leikin enemmän autoilla ja poikien kanssa... Kouluun mentyäni olin outo josta minua kiusattiinkin.. Nyt olen yhden vuoden pukeutunut kuin poika. Minulla on kuitenkin ongelma: koen olevani poika, mutta myös tykkääväni romanttisessa mielessä pojista. Onko se ihan normaalia? Voiko trans olla myös homo? ... Entä miten saisi rintaa piiloon, minulla on ikävä kyllä isot rinnat..
Lue vastaus
Terve,

Olen 38v mies. Olen homoseksuaali. Olen käynyt nuorempana baareissa, ja minulla on ollut suhteita. Lyhin oli sen yön, ja pisin muutaman kk:n. Nyt olen ollut muutaman vuoden yksin, ja uudelleen aloittaminen tuntuu vaikealta. En halua aloittaa käymään taas baareissa. Tai muualla, missä ihmiset etsii pääsääntöisesti vain seksiseuraa. Haluaisin siis jotain pysyvämpää.

Minulla on profiilit muutamalla deittipalstalla, mutta kukaan ei ota yhteyttä. Ajattelen että olen ruma, kun kukaan ei uskalla ottaa minuun yhteyttä. On totta, etten ole ihan stereotyyppisesti homonorminen, neiti ja laiha. Mutta muuten minussa on paljon hyviä piirteitä. Minulla on yksinäistä ja iltaisin on vaikeaa. Ajattelen puhua jollekin terapeutille, mutta ne tuputtaa vaan rauhottavia. Mitä siis voisin tehdä?
Lue vastaus
Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta 15-vuotiaana.
Lue vastaus
Moi ! Olen 38v kundi ja käyttänyt naisten alusvaatteita jo 10 vuotta ja haluaisin itselleni enemmän naisellisia muotoja, mm rinnat ja peppu, eli onko mahdollisuutta saada naishormoonia (estrofem 2mg) terveyskeskus lääkärin kautta ?
Lue vastaus
Moi! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö. Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä.

Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe... no ei ole potkittu ulos tai mitään, mutta ei ne millään viitsi uskoa että trans ihmisiä olis edes olemassa, ja jatkuvasti sitten mua tytöksi kutsutaan.

Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän. Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät... Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut. Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista.

Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu. Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään.

Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni. Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä. Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä.

Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Toivottavasti voitte auttaa. Kiitos!
Lue vastaus
Olen tiennyt ihan pienestä, että olen trans. Olen nyt 14v ja olen aina pitänyt poikien/miesten vaatteita ja mulla on lyhyet hiukset mutta en uskalla varsinaisesti tulla ulos koska en sit tiiä et mitä vanhemmat tekis kun ne ei ole mitään kauheen suvaitsevaisia ja mitä koulussa kävis ja sillee. Oon tosi epävarma mun pituudesta koska oon 150cm ja en enää kasva ja en tykkää mun rinnan alueesta yhtää.

Päätin joku aika sitten, että meen amikseen artesaani puualalle. Äitiä ainakaa ei haitannut mutta en tiiä mitä sitten teen kun haluun vaihtaa nimen, saaha testosteronia yms. Mulla on yks kaveri joka tietää kaikesta ja aikoo auttaa mua mutta en sit tiiäiti. Mitä teen?
Lue vastaus
Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta 1975 alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit.

Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla. ..Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen
Lue vastaus
Moro, olen 14-vuotias, enkä ole oikein varma sukupuolestani. Biologinen ja juridinen sukupuoleni on tyttö, mutta minusta tuntuu kummalliselta, kun minusta puhutaan "tyttönä" "neitinä" tai "naisena". Minulla on lyhyet hiukset ja olen aina käyttänyt miesten vaatteita, jos olen saanut valita. Haluaisin binderin, mutta en juurikaan tarvitse sitä, eikä Suomessa ei oikein myydä bindereitä enkä ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni tästä mitään. En tykkää vartalostani tai naamastani, enkä ole uskaltanut mennä esim. uimaan vartaloni takia, lähinnä sen takia että minun pitäisi pitää "naisten uimapukua", ja ihmiset ajattelisivat minua tyttönä. En tykkää puhumisestakaan, koska vaikka ääneni on melko matala, sen kuullessa ajattelee ensimmäisenä että "Jaha, tuo on tyttö".

Molemmat vanhempani ovat melko homo- ja transfobisisia, mutta isäni on sanonut että hyväksyy minut vaikka olisin mitä, mutta pelkään silti heidän reaktioitaan.

Enkä ole varma, olenko trans, vai onko tämä vain joku epämääräinen vaihe jolle nauran kymmenen vuoden päästä. Minua pelottaa, että jos esim. aloitan testosteroonin oton tai poistatan rintani, ja sitten joku päivä heräänkin että "ei helvetti, kadun kaikkea"
Lue vastaus
Hei, olen syntynyt tyttönä, mutta tunnen oloni pojaksi. En ole kumminkaan varma olenko poika. Silti minua ahdistaa ja inhottaa tanssia "tyttönä" (opettaja on valinnut parit) ja parini on siis cispoika. En ole ennen käynyt katsomassa itsenäisyyspäivän tanssijaisia, eikä kukaan koulussani tiedä että koen olevani enemmän poika kuin tyttö. Minulla on siis lyhyet hiukset (ei polkkatukka, vaan aivan lyhyet). Kyselin luokkatovereiltani tietävätkö he kuinka tanssijaisiin täytyy pukeutua. Kuulemma "tyttöjen" täytyy pukea mekko. En tahdo pukea mekkoa. Koko tanssijaiset vaikuttavat inhottavilta, mutta eniten minua huolestuttaa tämä sukupuolijuttu. Vanhempani eivät siis tiedä myöskään siitä, että koen olevani enemmän poika kuin tyttö.
Lue vastaus
Hei! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, jonka syntymässä todettu, biologinen ja juridinen sukupuoli on tyttö. Siitä ei ole kauaa, kun kyseenalaistin seksuaalisuuttani, ja sukupuoli selvisi vain vähän aikaa sitten.

Kuten odotettavissa, minulla on pientä epämukavuutta kehoni yms. kanssa. Välillä haluaisin eroon rinnoistani, feminiiniset muotoni häiritsevät ja haluan epätoivoisesti matalamman äänen. Genitaaleillani minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista ongelmaa.

En kuitenkaan halua tehdä mitään pysyvää päätöstä. Välillä, mielestäni on ihan kivaa omistaa rinnat. En tavallaan uskalla ottaa testosteronia, koska olen laulaja, enkä halua ottaa pienintäkään riskiä - ja on itseasiassa näyttelijänä hauskaa näytellä muuta kuin omaa sukupuolta (vaikka haluaisin vaihteeksi miesroolin).

Olen yrittänyt madaltaa ääntäni luonnollisesti, vain opettelemalla puhumaan hieman matalammalta - se tosin tuntuu vaikealta ja hitaalta prosessilta, joka ei vaikuta ääneeni niin paljon kuin haluaisin. Rintojen bindaus on myös pieni ongelma. Olen koulussa aina välillä käyttänyt paidan ja alustopin välissä pitänyt venyvää vyötä, mutta se ei tee isoa muutosta, tuntuu epämukavalta, eikä pysy aina paikallaan. Haluaisin oikean binderin, mutta niitä myydään vain netissä, ja niiden tilaaminen ja samalla kaapissa pysyminen on vaikea tehtävä. Sen lisäksi ne ovat melko kalliita, enkä osaa netistä tilatessa olla varma siitä, että ovatko ne sopivat.

Minua myös, ärsyttää se, että minun on vaikeampi mennä läpi miehestä, koska pidän mielelläni hameita ja mekkoja.

Ja, kuten äsken viittasin, olen vielä kaapissa. Ainakin joillekin. Monille, mutta monille olen myös tullut ulos. Olen kertonut kaveriporukallemme, hieman epäsuoraan muille luokkalaisillemme (saattaa olla outoa, että kerroin heille, sillä he eivät ole millään tavalla läheisiä minulle, enemmän vatsakohta, mutta sillä ei ole paljon merkitystä), olen pistänyt somessa sukupuolekseni "en tiedä", vaihtoehtoiseksi nimekseni miesnimeni ja he-pronominit käytettäväksi minusta (koska kukaan ei kuitenkaan katso facessa tietoja, heh), ja lisäksi olen kertonut yhdelle opettajistamme (yksi oppilaiden suosikeista, luotettava, terveystiedon opettaja). En ole kuitenkaan kertonut perheelleni mitään. He tietävät, että olen sateenkaarinuori, sillä olen käynyt heidän tietäessä pridessa ja monissa sateenkaarinuorten tapaamisissa, mutta he eivät tiedä muuta. Paitsi isoveljeni, joka on vähän hankalampi juttu.

Minulla on tumblr, jossa olen puhunut siitä kuinka hämmentynyt olen ollut sukupuolestani. En ollut ollenkaan huomannut, että veljeni on yksi seuraajistani. Veljeni on myös nähnyt yhden priviledgebingon, jonka täytin - siinä olin pistänyt kysymysmerkin siihen, että olisin mies, ja pistin siihen myös, etten ole cis. Olen vältellyt aihetta veljeni kanssa, ja tuntuu siltä, että hankin on.

Tiedän, että perheeni kannustaa LGBTQIA+ ihmisiä, vaikkakin joskus sanovat tietämättään loukkaavia kommentteja. En kuitenkaan uskalla tulla kaapista. Ennen ajattelin, etten kertoisi sukupuolestani koskaan, mutta nyt olen huomannut, etten voi pysyä ikuisesti kaapissa. En tiedä yhtään miten tai milloin kertoisin. En haluaisi tehdä siitä suurta asiaa, mutta se kuitenkin on, kun minut on kasvatettu sanomalla jatkuvasti minun olevan tyttö, nuori nainen, prinsessa yms. ja yhtäkkiä sanon, etten ole.

En tiedä yhtään mitä tehdä ja se hirvittää.

Kiitos avusta.
Lue vastaus
Olen nainen 17v ja olen jo pari vuotta tiennyt, että pidän naisista, miehet eivät kiinnosta ollenkaan, joten olen lesbo. Olen täysin sinut sen kanssa ja kaikki on hyvin. Pukeudun miestenvaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset, koska ne tuntuvat minulta itseltäni. Mutta nyt olen vähän aika sitten alkanut miettiä kehoani...
Luulin, että se on vain ohi menevää, mutta se on jäänyt kalvamaan. En tunne olevani nainen, mutta en mieskään eli en halua miehen kehoa.

Minua ahdistaa kutsua itseäni naiseksi tai sanoa jollekin olevani nainen. Myös terveyslomakkeiden täydennys ahdistaa tai mikä vaan lomake johon pitää kertoa sukupuoli. Ahdistaa myös naisten pukuhuone. Ei se, että siellä on muitakin vaan oma kehoni ahdistaa... En tiedä mikä olen, jos en tunne olevani nainen tai mies ja kehoni vaivaa minua. Kehossani minua vaivaa eniten rintani.

Haluan poistaa rintani, jotta tuntisin itseni paremmaksi, että silloin "en ole nainen, mutta en mieskään"-tyylillä.
Minkä ikäisenä voi poistaa rinnat ja paljonko se maksaisi? Minkälainen prosessi se on? Onko kuukautisten lopettaminen mahdollista? Jos on miten?

En ole kertonut vanhemmilleni tai sisaruksilleni. He eivät tiedä, että olen lesbo tai tästä keho asiasta mitään.
Uskon, että vanhempani hyväksyisivät minut lesbona, mutta olen epävarma hyväksyvätkö he minut jonain muuna kuin naisena tai miehenä. Sisarukseni pelottavat minua eniten. He ovat puhuneet minun kuullen negatiivisesti seksuaalivähemmistöstä, kuinka transsukupuoliset ovat ällöttäviä ja että homot ja lesbot eivät saa tulla heidän lähelleen ja kaikkea tämmöistä. Tuntuu että he eivät hyväksy muita kuin heteroita ja "normaaleja" ihmisiä. Sävy jolla he puhuvat tuo heti ahdistuneen tunteen. Olen heidän kanssaan myös paljon tekemisissä. Jos kerron heille, niin pelkään, että se rikkoo välimme pysyvästi.

Ainoastaan lähimmille ystävilleni olen kertonut ja he ovat hyväksyneet minut ja auttaneet ja tukeneet minua, mistä olen helpottunut ja kiitollinen. He ovat tukipilarini. Miten voin kertoa vanhemmilleni ja sisaruksilleni näistä asioista? En tiedä miksi kutsua itseäni tai mikä olen... Toivon että kertoisitte vastaukset kysymyksiini ja siihen että mikä/kuka olen. Ja mitä minun kannattaa tehdä. Haluaisin kutsua itseäni joksikin.

KIITOS!
Lue vastaus
Oon 15 vuotias tyttö. Tai ainakin aikaisemmin olen pitänyt itseäni tyttönä. Nyt vuoden aikana musta on tuntunut mun kroppa lähinnä vastenmieliseltä. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut välillä haluisin vaan mun rinnat pois. Tykkään välillä pukeutua maskuliinisemmin ja meikkaan mun kasvot maskuliinisemmaksi. Ja oon ilonen silleen. Mut välillä taas tunnen oloni tyttömäisemmäksi ja käytän "tyttöjen" vaatteita. Olen lukenut "genderfluid" ihmisistä nyt paljon ja samaistun oikeastaan siihen kuvaukseen. Välillä oon poika ja välillä tyttö ja välillä en kumpikaan. Mutta aikaisemmin musta ei tuntunut tältä, joten en tiedä onko tää vaan ihimenevä vaihe vai enkö mä oikeasti ole tyttö. Ahdistaa kun en osaa sanoa mitä sukupuolta edustan ja en tunne ketään ihmistä, joka ymmärtäisi tän, koska kaikki tietävät selvästi niiden sukupuolen mun lähipiirissä. Miten opin tajuamaan ihteäni? Tai miten opin olemaan vihaamatta mun vartaloa?
Lue vastaus
Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen 14-vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. Kuitenkin esim. päiväkodissa parhaat kaverini olivat poikia, eikä minua koskaan haitanneet "poikabakteerit" vaan istuin alakoulussa uhmalla sille tuolille, jossa poika oli istunut, näyttääkseni. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään.

Sain vanhempana (jotain kolme vuotta sitten?) kuulla homoista. Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Kun instagramiin loin tilin, aloin selailla eri LGTB+ profiileja ja löysin, että on niitä muitakin kuin homoja. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit.
Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin :3

Lähetin vielä instagramissa eräälle Ace-profiilille yksityisviestin, kysyäkseni voiko näin nuori olla Aro-Ace.
Sain myöntävän vastauksen. Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali.

Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan.

Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta. Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Ehkä onnesta.

Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella. Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä.

Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo. Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö.
Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti".

Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata. Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Vihaan rintojani. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Esim. kun menen vessaan yöllä ja näen itseni isosta peilistä pestessäni käsiä tms. näen ne. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat. Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa.

Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa. Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Vähintään viidestäkympistä. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. eräs kissapuku, mutta muuten en sitä halua käyttää. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa.

Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Esim. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli.

Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? /:(

Kiitos avusta! :3♡
Lue vastaus
Olen 17-vuotias tyttö. Viime aikoina on alkanut tuntua, että voisin olla joku muu. Joinakin päivinä olen ihan tyytyväinen itseeni ja tyttönä olemiseen, joinakin päivinä taas haluaisin olla poika tai en kumpikaan. En kuitenkaan haluaisi olla kaikilta osin poika, esim sukupuolenkorjausta en koe tarvitsevani. Haluaisin tavallaan molemmista sukupuolista parhaat asiat. Joinakin päivinä esimerkiksi vihaan rintojani ja haluaisin ne pois, joskus ne eivät haittaa ollenkaan. Rakastan käyttää poikien vaatteita ja pukeutua sukupuolineutraalisti. Leikkasin vasta lyhyen tukan, enkä halua enää kasvattaa pitkää. En ole seurustellut, mutta minusta tuntuu, että voisin olla suhteessa yhtä hyvin naisen kuin miehenkin kanssa. Onko tämä kaikki normaalia ja onko sille joku nimitys?
Lue vastaus
Minua vaivaa kovasti se, että miksi useissa homoissa, ja ilmeisesti myös minussakin hieman, on joitain sellasia erikoisia, voisi sanoa naismaisia piirteitä, ehkä nimitys ei ole oikea, mutta sellaisia piirteitä joista voi joskus päätellä tai arvata että kyseinen henkilö todennäköisesti on homo.

Ajattelin aiemmin, että ne ovat vain matkittuja piirteitä, esim. naismainen puhetyyli, kävelytapa yms. Mutta olen alkanut epäillä, että ehkä näissä piirteissä voi olla jotakin myötäsyntyistä. En ole tietoisesti itse matkinut sellaista tyyliä, mutta siitä huolimatta minun on arvattu olevan homo, tuollaisten piirteiden perusteella. Kävelytyylistäni, "pehmeästä" olemuksestani yms. Onko asiasta tehty mitään tutkimusta, johtuuko kyseinen "pehmeys" joissakin homomiehissä esim. aivoista, ja miksi sitä ei ilmene kaikilla mutta joillakin, enemmän tai vähemmän? Vaikuttaisi että joillakin lesbonaisilla olisi eräänlainen "kova" piirre itsessään, eli ns. "miehekäs" piirre.
Lue vastaus
Hei! Olen 19 ja koen olevani transsukupuolinen. Olen hautonut asiaa lähes 5 vuotta, mutta vasta reilun vuoden olen ollut varma asiasta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut asiasta kenellekään.

Masennuin n. 12-vuotiaana, kun murrosikäni alkoi kunnolla. Tavallaan olen tiennyt jollain tasolla siitä lähtien, mutta silloin ajattelin vain, etten pidä kehostani koska olen lihava (olin kuitenkin reilusti alle 40kg). Myöhemmin aloin "leikitellä" ajatuksella, että olisinkin oikeasti poika enkä tyttö, mutten moneen vuoteen kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

Nyt kuitenkin jostain syystä päädyin siihen, etten enää voi "valehdella" itselleni. En ollut aiemmin kokenut transsukupuolisuuden "oireita" kovin vahvasti, joten siksikin olin helposti epäillyt itseäni. Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, miten "väärältä" kaikki tuntuu. En esimerkiksi ollut kokenut varsinaista dysforiaa ennen kuin vasta viime kuukausina, mutta nyt ahdistun todella helposti pienistäkin asioista.

Tunnen olevani tällä hetkellä hukassa. Olen tullut liian pitkälle mennäkseni takaisin, mutta tuntuu siltä, etten voi jäädä tähänkään tai teen jotain peruuttamatonta. Pelkkä ajatus siitä, että kertoisin perheelleni saattaa aiheuttaa ahdistuskohtauksen, eikä minulla ole muita kenelle voisin harkita kertovani. Tunnen olevani asian kanssa todella yksin enkä tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Hei! Olen 21-vuotias tyttö ja olen murrosiästä asti kokenut, etten halua olla feminiininen enkä maskuliininen. Kun aloin lähestyä teini-ikää ja äiti alkoi puhua naiseudesta ja kannustaa minua näyttämän kauniilta, minua ahdisti kamalasti. Halusin mahdollisimman kauas kaikesta naisellisesta ja jätin tahallani ulkonäköni huomiotta. Pukeuduin isoihin vaatteisiin, koska minusta tuntui pelottavalta näyttää kehoni muille. En koskaan halunnut olla poikamainen tai yrittänyt näyttää pojalta - halusin vain eroon kaikesta naiseuteen liittyvästä. Myöhemmin lukiossa aloin meikata ja pukeutua siroihin vaatteisiin, mutta tein sen lähinnä, koska tunsin alemmuutta naistellisempien kavereideni rinnalla. Naiselliselta näyttäminen ei koskaan saanut minua tuntemaan oloani erityisen mukavalta, vaan tuntui, että olin käärinyt itseni lainavaatteisiin, jotka puristivat joka puolelta. Meikki kasvoilla tuntui jonkinlaiselta maskilta. En kokenut, että ulkonäössäni ilmeni mitään sisäisestä maailmastani. Kun menin yliopistoon, aloin pukeutua rennommin ja löysin itseni akateemisista asioista. Tein kokeiluja ulkonäköni suhteen ja pukeuduin joskus korostetun poikamaisesti. Sekin sai kuitenkin oloni tuntumaan hyvin epämukavalta. Sitten yhtenä päivänä näin netissä videon naisesta, joka koki olevansa sukupuoleton. Ajattelin, että siinä se vastaus on; olen sukupuoleton. Tiedän, että tältä minusta tuntuu, mutten ole kuitenkaan löytänyt asialle mitään tieteellistä todistusta. Tiedän, että esimerkiksi homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus ovat kummatkin kehon omasta hormonitasapainosta johtuvia juttuja, mutta sukupuolettomuudelle en ole löytänyt mitään selitystä. Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että olen biseksuaalinen?
Lue vastaus
Hei! Oon 17 vuotias tyttö, mulla on pitkään ollu fiilis et haluaisin olla poika. Mua ahistaa tää et oon väärässä kehossa missä en haluaisi olla.

Ylä-asteella mulla oli ulkonäköpaineita ku en ollu yhtä hoikka kuin muut tytöt. Lopetin viiltelyn kun löysin tän poikamaisen tyylin (poikamaiset vaatteet, lyhyet hiukset jne.). Oon jonkin verran saanut palautetta tästä tyylistä mutta en oo välittäny, tää poikamainen tyyli on auttanu mua hyväksymään itseni sellaisena ku oon.

Oon kiinnostunu pojista, mutta... Nyt pari päivää oon miettiny et tykkään myös tytöistäkin. Tää on niin hämmentävää ku en oo ikinä ajatellu tällaisia asioita.

Oon kertonu parille kaverille, etsivä nuorisotyöntekijälle ja seurakunnan nuorisotyönohjaajalle tästä.
Lue vastaus
Hei, olen 18-vuotias opiskelija. Olen hyvin pitkään tuntenut ulkonäköni itselleni vastenmieliseksi. Erityisesti nuorempana n. 12-vuotiaasta asti, kun murrosikä alkoi. Olen nykyään yrittänyt toteuttaa itseäni ja huomannut, että eniten tunnen olevani oma itseni, kun en identifioi itseäni naiseksi. Toisaalta, en identifioidu kokonaan mieheksikään. En määrittelisi seksuaalisuuttanikaan.
Ulkonäköni silti tuottaa minulle jatkuvaa stressiä. Unelmani olisi näyttää ulkoisesti erityisen miehekkäältä ja silti olla nainen. Toivon tulevaisuudessa, että voisin poistaa kohtuni yms. (Olen pienestä lapsesta asti tiennyt, etten synnytä.) Muuten olen kehooni tyytyväinen; ulkoisesti en korostu naiseksi (joksi olen siis syntynyt, naiseus ei haittaa), olen kehonrakenteeltani "neutraali".
Kysyisinkin, miten voin korostaa maskuliinisempia piirteitäni? Tiedän, että haluan leikkauksia ja hormonihoitoja, mutta tarvitseeko minun käydä sama prosessi kuin trans-ihmisten? Itse nimittäin tunnen olevani pikemminkin androgyyni tms.
Kiitos etukäteen!
Lue vastaus
Epäilen aseksuaalisuuttani. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan?
Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä. Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan. Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa. Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Haluaisin olla avoimesti aseksuaali, mutta samalla mietityttää voinko olla 100% varma jos en ole koskaan kokeillut seksiä kenenkään kanssa. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta?
Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta. Mitä voisin tehdä asialle?
Lue vastaus
Mä olen miettinyt jonkun aikaa jo, kuka mä olen. Mähän synnyin ikävä kyllä pojaksi, ja nyt omassa päässä on pikkuhiljaa alkanut asiat selviään. Kohta vuosi (?) sitten olen alkanut meikkaamaan enemmän, pukeutumaan naisellisemmin ja yleensä mua luullaankin tytöksi. Mua ahdistaa mun vartalo, karvat ja se että mulla ei ole rintoja ja kunnollista lantiota & vyötäröä.

Mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään tuntemuksistani. Uskon että kaikki ottaisi tosi hyvin ja tällee, mutta en vaan uskalla. En tiedä kenelle uskaltaisin kertoa ensimmäisenä, koska mua pelottaa super paljon, että jos ne hylkääki mut..

En tiedä mitään, mua ahdistaa mennä koulussa liikuntatunnille, vessaan ja kaikkialle mihin pitää mennä tiettyyn sukupuolelle suunnattuun paikkaan. Pidän itseäni tyttönä enemmän kuin poikana, mutta en uskalla mennä esim. naisten veskiin, minkä takia yleensä vältän käymistä julkisissa wc-tiloissa ja tämmöisissä.

Olen aika yksin tämän asian kanssa, en ole kertonut kellekään ja tämä on eka kerta, kun kirjotankaan mihinkään, toivon saavani jonkinlaista apua ja mielenrauhaa :/
Lue vastaus
Hei mä oon poika. Tosin mulla on tytön vartalo. Ihmiset yleensä pitää mua poikana, koska mä näytän pojalta, mulla on siilitukka ja mä käytän poikien vaatteita ja mun rinnat on onneksi niin pienet ettei ne näy paidan alta vaikken bindereitä käytäkään. Mä tykkään korjata autoja ja hitsata ja rakentaa ja laskea matikkaa (rekkakuskin koulutuksen oon saanu ja nyt opiskelen insinööriksi) ja urheilla ja metsähommista tykkään kans mutta mua ei kiinnosta perinteiset naisten työt enkä mä ajattele itseäni naisena. Mä en tunne olevani nainen, mä en samaista itseäni naisiin, mä olen poika. Jos joku sanoo mua naiseksi niin se ei tunnu hyvältä, mun tekis heti mieli älähtää et älä sano mua siksi, mutta jos joku sanoo mua pojaksi tai nuoreksi mieheksi, niin se on kivaa, se tuntuu jotenki oikeelta.

Mä olisin halunnu syntyä pojaksi. Mulla oli jo pentuna aina poikien vaatteet ja lyhyehkö tukka ja leikin veljen kanssa autoilla, traktoreilla, legoilla, aseilla ym. Roolileikeissä mä olin aina poika. Ala-asteikäisenä mua luultiin toisinaan pojaksi enkä mä sitä silloinkaan moittinu. Yläasteikäisenä mä näytin tytöltä, semmoselta urheilijatytöltä, mulla oli aina ponnari ja lenkkarit, mä olin kai lähinnä niinku poikatyttö, mutta kyllä mut tytöksi tunnisti vaikka olikin poikien vaatteet ja hokkareilla luistelin. Murrosiän jälkeen mä olin taas enemmän pojan kuin tytön näköinen ja autohommat rupes kiinnostaan enemmänki ja tuntuu että vuosi vuodelta mä oon aina vaan poikamaisempi (jossain vaiheessa rupesin käyttään miesten boxereitakin koska musta ei tuntunu luontevalta pitää naisten omia) enkä mä usko, että musta koskaan naisellista naista tulee, en mä edes haluaisi olla sellainen. Mä en oo ikinä meikannu tai lakannu kynsiä tai käyttäny koruja tai naisten vaatteita (paitsi ehkä pari ekaa vuotta kun en vielä ite voinu valita vaatetusta..) Mä en oo tuntenu kuuluvani mihinkään tyttöryhmään, mä tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja erilaiseksi vaikka en tiennytkään et millä tavalla erilaiseksi. Nykyään mulla on yksi naispuolinen kaveri ja muut on miehiä.


Mutta... Mä tunnen kuitenki vetoa miehiin, oon aina ihastunu itseäni vanhempiin miehiin enkä kertaakaan kehenkään naiseen. En mä pidä itseäni homona koska mä tykkään heteromiehistä ja mulla on naisen vartalo eli jos mä seurustelisin joskus semmosen kanssa (tosin en tiedä voiko ketään ikinä kiinnostaa tämmönen sekopää) niin ihan normaali (?) ihmissuhde se olisi kai muuten mutta mä olisin muuten poika paitsi sänkyhommissa. Onko tällaiselle tilanteelle/ asialle edes nimeä? En mä tiedä mitä tehdä.

Joskus mä ajattelen että jos mä olisin syntyny pojaksi niin mä varmaan tykkäisin tytöistä mutten mä tiedä olisinko muuten niin kovin erilainen. Mutta ei musta voi ikinä tulla oikeaa poikaa. Se on niin raastavaa tuskaa ettei siihen ole edes sanoja keksitty eikä numerot riitä. Joskus kun mä herään aamulla niin mä ajattelen että mä oon Timi ja että mulla on pojan vartalo ja mä istun sängyn reunalla ja kuvittelen että mä oon oikeesti poika ja meen kylppäriin Batman- pyjamapaita päällä (ja kuvittelen että mulla on rintakarvoja sen alla eikä rintoja) ja boxerit jalassa ja "ajan" partaa eli leikin vaan sen koneen kanssa koska eihän mulla parta kasva vaikka mä haluaisin että se kasvaisi ja mä haluaisin olla poika hei mä olisin halunnu syntyä pojaksiiiiiiiii!!!!!! Ehkä se vähän helpottaa sitä sairasta tuskaa (jolle ei kuitenkaan voi tehdä mitään) kun on vaan oma itsensä eikä yritä väkisin olla nainen, kun kattoo peiliin ja näkee siinä lyhyttukkaisen pojan jolla on autopaita ja miesten farkut ja voi esiintyä poikana eikä rinnat oo suuret (mä en tiedä mitä mä tekisin jos ne olis isot tulisin varmaan höperöksi) ja suurin kehu mitä mulle voi "naisena" sanoa on se kun jotku on eka luullu pojaksi ja sitten kun ne on kuullu mun nimen niin ne on ollu niin ällistyneitä ettei ne oo sanonu hetkeen mitään eikä ne oo meinannu millään uskoa etten mä ole poika ja sitten ne on lopulta sanonu että sähän oot ihan pojan näköinen ja sulla on tommoset vaatteetkin ja sähän käyttäydyt ku poika, et sä voi millään mikään tyttö olla. Kerran jotku sanoi mulle niin ja vähänkö se tuntui mah-ta-val-ta. Yks isän kaveri, joka meillä joskus kävi, kysyi multa aina että ootsä ny Jenni vai Ville ja kun mä sanoin et Jenni niin se vaan nauroi ja sanoi et ihan samannäköisiä ootte. Semmoset kommentit on kivoja. Joo on kivaa leikkiä poikaa. Mä oon leikkinyt niin kauan -mitäs sitten kun leikit loppuu. Todellisuus paiskaa aika kovaa välillä. Mitähän tässä olisi tehtävissä vai onko mitään?
Lue vastaus
Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen. Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen. Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä. Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani.

Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini. Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen. Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat. Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Ja pitkistä hiuksistani. Ja naisellisuudestani. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. En tiedä mitä teen.
Lue vastaus
Hei vain. Olen 19-vuotias tyttö - kai? En ole oikein varma. Olen viime aikoina lukenut paljon transsukupuolisista ihmisistä netissä ja kaikki se vain sekoittaa päätäni. Olen aika naisellinen, meikkaan joka päivä, käytän joskus hameita ja haluaisin olla kaunis kuten naiset ovat. En pidä vartalostani, se on niin epänaisellinen. Toisaalta pidän rinnoistani, mutta joskus haluaisin ettei niitä olisi ollenkaan. Miesten vartalo on mielestäni kaunis ja olen aina halunnut parran ja viikset. Kuulostaa ehkä oudolta.. Välillä on selviä kausia jolloin tahtoisin olla nainen ja välillä mies. Välillä käytän mekkoa ja söpöä pientä käsilaukkua - ja välillä käytän reisitaskuhousuja ja isoa hupparia. Masentaa kun en tiedä mikä olen. Ei ehkä pitäisi yrittää lokeroida itseään väkisin. Asiaa ei auta että minulla on kuukautisvuotohäiriöitä ja menkat jatkuu monia kuukausia putkeen. Olen käynyt lääkärissä mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään mistään eikä ketään kiinnosta. Olen ajatellut jotain sukupuolen korjausta, mutta olisiko sekään oikea ratkaisu. Jos haluankin olla taas nainen kesken hoitojen? Mistä ikinä löytäisin poikaystävän jos olisinkin mies? Kaikki sanovat että näytän ihan veljeltäni ja aika usein katselen tuntitolkulla miesjulkkisten kuvia kateellisena. Minäkin haluaisin olla komea ja kasvattaa parran. Ja sitten seuraava päivänä haluan meikata överisti ja käyttää korsettia ja hametta. Olen niin hämmentynyt ja ahdistunut
Lue vastaus
Olen hyvin hämmentynyt. Olen aina ollut varma, että olen hetero. Mutta noin vuosi sitten katsoin erästä televisiosarjaa ja tajusin erään persoonan tässä sarjassa muistuttavan minua. Aloin sitten vähän tonkia asioita, mutta mikään nimike ei tunnu sopivan minuun. Olen siis melkein kuusitoistavuotias tyttö. Minä pidän pojista. Mutta siihen liittyy jotain outoa. Aina välillä, kun kuvittelen olevani jonkun kanssa seksuaalisesti, kuvittelen olevani poika. Ja kumppanini on poika. Minä rakastan vartaloani ja tykkään olla tyttö. Mutta välillä huomaan miettiväni, että näyttäisinkö hyvältä ilman rintoja. Vapaalla olen tyttö. Kuvitelmissa poika. Kuvitelmissa se tuntuu luonnollisemmalta. En voisi kuvitella sitä tyttönä. Se enemmänkin ällöttää.
Lue vastaus
Kuten otsikko sanookin, olen epävarma sukupuli-identiteetistäni. Olen mies ja koko ikä, niin pitkälle kuin muistan, olen halunnut ilmaista itsenänii feminiinisti. Olen aina ollut luonteelta todella naisellinen ja halunnut pukeutua ns. naisten vaatteisiin. Ongelma on kuitenkin että en usko että koen suurta dysphoriaa kehoani kohtaan (olen kyllä aina toivonut naisellisempaa muotoa itselleni), ja miehenä olen tyyväinen sukupuolielimiini.
Joten en tiedä olenko trans vai en? Henkilökohtaisesti todistan että 'miesten vaatteet' ja 'naisten vaatteet' ovat vain yhteiskunnan rakentamia ideoita, mutta silti minua askarruttaa tämä asia.
Lue vastaus
Voinko 30+-vuotiaana ilmoittaa ihmisille olevani muunsukupuolinen ts. sukupuoleton tai genderfluid? Millä tavalla sen teen? Entä jos tulee tilanne, jossa en ole valmis tulemaan kaapista läsnä oleville henkilöille, mutta ihmiset "jaotellaan" sukupuolen mukaan? Koen em. tilanteet aika hankalina. Olen kuitenkin syntymässä määritellyn sukupuolen näköinen.
Lue vastaus
Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma. Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Aivan aluksi uskoin, että olisin 100% hetero. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. joten minulla olisi ollut jo pienenä varaa valita, mutta tunsin pojat vain hyvinä kavereina ja tytöt puolestaan olivat kuin "kiellettyjä hedelmiä" ja tunsin ikään kuin olisin kokenut yhteyden useammankin tytön ja itseni välillä eli tunsin rakastuneeni. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää. Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään. Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle ? Miten voin muuttua takaisin ennalleni? Syytän tästä useita naisia, koska siinä 10-16 iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni. Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista
Lue vastaus
Olen 25-vuotias mieheksi syntynyt henkilö ja ilmeisesti trans-ihminen. Huomasin asian noin vuosi sitten, kun mietin seksuaalisuuttani ja aloin samalla miettimään naisena oloa. En ollut koskaan ennen tuntenut sillä tavalla, mutta yhtäkkiä naisena/feminiinisenä olemisessa oli jotakin hyvin säväyttävää, jopa eroottista. Ihan lapsena muistan joskus leikkineeni että olen tyttö. Ja kokeneeni joskus olevani vastine poikatytölle, eli jonkinlainen tyttöpoika, koska äitini toiveesta minulla oli pitkät hiukset, joiden takia koin ehkä olevani erilainen muihin poikiin verrattuna. Myös joskus muistan ottaneeni oudosti rooleja, jotka tuntuivat naiselle kuuluvilta, tai että niissä rooleissa koin olevani feminiininen.

Kuitenkin nämä uudet tuntemukset oli minulle todella yllättävä (ja järkyttävä) asia, sillä olin pitkään kokenut etten ymmärrä naisia ollenkaan, tai että minun on hankala kokea samaistumista ja yhteyttä heihin. Myöskään en koskaan aiemmin ollut kokenut asiassa mitään erityisen mielenkiintoista. Lapsena pitkien hiuksien takia minua joskus luultiin tytöksi, josta en pitänyt. Joskus minua myös haukuttiin hiuksieni takia.

Luin asiasta ja lopulta löysin erään itsensä muunsukupuoliseksi identifioivan ihmisen kertomuksen tuntemuksistaan, jonka koin hyvin omakseni. Tämä aiheutti minussa oudon tunteja kestävän tunneryöpyn, joka tuntui varmistavan että jotakin tosiaan oli pielessä sukupuolessani. Seuraavana päivänä minulle tuli kirjaimellisesti tunne siitä, että olen nainen miehen kehossa, enkä koskaan ennen ollut kokenut niin. Eikä silloin tunne naiseudesta tuntunut mitenkään minulta, vaan oudolta ja häiritsevältä, ja toivoin että se menisi pois. Ja niin menikin vain tullakseeni takaisin myöhemmin.

Tuntemukseni ovat outoja ja tuntuvat vaihtelevan (joka on minulle melko tuttua, sillä olen tunteiltani muutenkin epävakaa). Olen yrittänyt tehdä sitä mikä tuntuu perimmäiseltä minulta tai omalta, mutta huomannut etten ole löytänyt oikein mitään. Joskus koen tarpeen pukeutua täysin naiseksi, saadakseni purkaa feminiinisyyttäni. Joskus tämän jälkeen ikäänkuin herään taas eloon omassa miehen kehossa, tai koen jonkun "maskuliinisen energian" taas palaavan minuun. Joskus tunnen voivani kokea itseni oikeasti feminiiniseksi miehenä, (mutta jotenkin taipumukseni on ajatella etteivät "nämä ja nämä" jutut kuulu miehelle tjms). Joskus minusta tuntuu naiselta miehen kehossa, jolloin en pysty samaistumaan kehooni juuri ollenkaan (joka aiheuttaa epätoivoa ja kauhua). Joskus en huomaa tätä tunnetta, tai sitten minusta tuntuu feminiiniseltä mieheltä tai muulta miespuoliselta. Joskus minusta tuntuu, että olen ladyboy miehen vartalossa, joskus että olen sukupuolidysforinen nainen miehen vartalossa (mitä se ikinä tarkoittaakin), joskus että olen butch-lesbo. Ikään kuin mieleni hakisi vain jatkuvasti jotakin roolia tai muottia itselleen, eikä löydä sopivaa, koska tuntemukseni muuttuvat, tai niiden summa on enemmän kuin mikään niistä. Nykyään minua ei haluta olla yhtään missään muotissa, eikä minulla ole mitään käsitystä siitä mikä niistä on oikea.

Tämä on jatkunut vuoden, ja välillä varmaankin ympäristönkin vaikutuksesta luulin olevani miespuolinen taas lopullisesti, kunnes uusi maisemanvaihdos nosti taas pinnalle tahattomasti tukahdutetun feminiinisyyteni. Siitä lähtien minusta on tuntunut enemmän naiselta kuin mieheltä, vaikka edelleen "nainen" ei tunnu sukupuolelta, jolla voisiin selittää koko itseni. Enemmän tuntuu että naispuoli on nyt johtoasemassa enemmän kuin koskaan ennen. Yleensä minusta tuntui kehossani vain jotenkin rumalta. Nyt tunnen "haamuraajoja". Kadehdin joitakin naisia kun he näyttävät ainakin osittain siltä miltä minä haluaisin näyttää. Koen yhtäläisyyttä trans-naisten tarinoihin. Välillä tunnen kovaa dysforiaa ja halua saada naisen osia, tai olla mieluummin nainen kuin mies.

En voi elää normaalisti, koska tuntemukset ovat niin häiritseviä. Luulen, ettei tämä naisvaihe ole lopullinen, mutta tiedän myös ettei viimeinen. Myös otaksun näiden tunteiden vain kovenevan iän myötä, sekä tyytymättömyyden kehooni lisääntyvän. Tiedän, että on todellakin mahdollista, että minun pitää vaihtaa sukupuoltani. Mutta se tuntuu ahdistavalta ja olen välillä todella masentunut. Se tuntuu myös typerältä ja ärsyttävältä - että 25-vuotiaana joku osa minussa päättää etten enää voi olla mikä olen aina ollut, ja että muutun sisältä naiseksi itseni voimatta tehdä asialle yhtään mitään. Joku voisi sanoa, että olen löytämässä sen mikä olen aina ollut, mutta suoraan sanottuna en usko, että sukupuoleni on joku kohdussa leimattu polttomerkki, eikä ainakaan lapsuuteni ole antanut ymmärtää, että olisin enemmän naispuolinen (puhumattakaan siitä, että suuri osa lapsien sukupuoliongelmista korjaantuu itsestään). Sukupuolen täydellinen vaihtaminen tuntuu muutenkin hirveän radikaalilta, ja tahtoisin etsiä muunlaisia ratkaisuja tilan lievittämiseksi. Välillä olen pyöritellyt ajatusta alkaa pukeutumaan pelkkiin naisten vaatteisiin, tai muuttaa nimeni, mutta pidän nimestäni, enkä halua tulla pahoinpidellyksi.
Lue vastaus
Olen 19 vuotias enkä ole ennen tätä vuotta pohtinut sukupuoltani sen enempää. Pienenä osallistuin stereotypisesti ajatellen kummankin sukupuolen aktiviteetteihin ja pukeuduin milloin mekkoihin ja milloin veljeni vaatteisiin. Teini-iän kynnyksellä ystävieni naiseus nousi ylös enkä itse kokenut mukavaksi korostaa sukupuoltani. Kapinoin aina sukupuolten stereotypioita vastaan ja valitsin tahallani ei-tyttömäisiä vaihtoehtoja. Nykyään rintani ahdistavat minua ajoittain liikaa, mutta olen huomannut etten välttämättä toivo että olisin mielummin poika, lähinnä vain ettei minulla olisi rintoja. En tiedä mitä ajatella tästä, minua pelottaa että tajuan olevani transsukupuolinen. En tajua miten omalla kohdalla sukupuolen ja seksuaalisuuden löytäminen ja hyväksyminen voi olla niin vaikeaa, kun muiden kohdalla hyväksyn sen muitta mutkitta.
En edes tiedä mitä palautetta haen, mutta en tiedä miten pääsisin asiassa eteenpäin.
Lue vastaus
Hei!

Olen 18-vuotias ihminen ja minua mietityttää se, että kumpaa sukupuolta olen vai olenko mitään. Ääneni on hyvin naisellinen, käytän meikkiä, käytän naisten vaatteita, ja ajattelen enemminkin enemmän naisellisesti kuin mitään miehisiä asioita. Muuten olen kyllä poikamainen ihminen.

Tämä vaivaa minua, koska en tunne, että olen oikeassa vartalossa poikana mutta toisaalta sitten taas en ole varma siitäkään, että tunnenko itseäni oikeeseen vartaloon tyttönäkään jos vaikka sukupuolen korjaukseen ryhtyisin.

Tämä on se ongelma minulla ja toivon, että saisin jonkun vastauksen mistä olisi apua hämmentävälle tilanteelleni.
Lue vastaus
Olen 17-vuotias nuori ja minut on syntymässä määritelty tytöksi. Minusta on kuitenkin jo pidemmän aikaa (1 vuoden) alkanut tuntua siltä, että kehoni on "vääränlainen". Ongelman tuo se, etten tunne itseäni tytöksi, mutten identifoi itseäni pojaksikaan (eli olen mielestäni androgyyni tai ns. 3.sukupuolen edustaja). Tykkään meikata (en tosin aina), käyttää mekkoja ja tehdä ns. tyttöjen juttuja. Olen kiinnostunut vain tytöistä, mutten pysty luokitttelemaan itseäni lesboksi, koska en ole täysin tyttö.

Juttelen ja vietän aikaa koulussa enemmän poikien kanssa ja haluaisin pukeutua poikamaisemmin mutta suurien rintojeni (joita vihaan TODELLA paljon) takia se ei ole mahdollista, koska kauluspaita ei näytä hyvältä päälläni. Käytökseni ja ruumiinrakenteeni (jos rintoja ei lasketa) on melko jätkämäinen mutta miesten sukupuolielimet tai niiden omistaminen on mieltäni ja kehoani puistattava ajatus minulle. Myös hiukseni on tällä hetkellä hyvin poikamaiset mutta ne haluan kasvattaa pidemmiksi (siihen on monta syytä, joita en jaksa luetella) Ts. Haluaisin PALJON pienemmät rinnat (jotka olisi helppo peittää binderillä tai litistää ideaalisiteellä) mutten kuitenkaan halua omistaa penistä.
Nämä asiat saavat minut todella ahdistuneeksi ja haluaisin saada tukea muilta. Haluaisin saada neuvoja kuinka kertoa ihmisille mikä minä olen ja mitä tunnen (yhdelle olen kertonut).
Lue vastaus
Hei! Olen 22-vuotias, vasta hiljattain kaapista tullut transmies. Aion hankkiutua lähiaikoina tutkimuksiin ja toivon että saisin suhteellisen vaivatta diagnoosin ja reseptin testosteronia varten. En kaipaa leikkauksia, ne tuntuvat fyysisesti liian rajuilta ja riskialttiilta, ja uskon että hormonit riittävät tekemään kropastani sennäköisen kuin sen mielestäni kuuluu olla.
Pelkään kuitenkin muiden mielipiteitä kehostani. Olen homo, ja huolestuttaa etten koskaan löydä poikaystävää. Tiedän että monet transmiehet elävät onnellisesti homomiehinä muiden joukossa, mutta he kaikki vaikuttavat olevan hyvin maskuliinisia ja perinteisen komeita ja hoikkia ja lihaksikkaita, ja kaikki tuntuvat hankkiutuvan masektomiaan. Pelottaa etten ole koskaan tarpeeksi miehekäs tai että rintani ovat inhottava yllätys mahdollisille kumppaneille. Tuntuu melkein että minun pitäisi muuttaa kehoani tavoilla jotka eivät tunnu minusta hyvältä, ja lisäksi käyttäytyä ja pukeutua hypermaskuliinisesti, jotta olisin muille "tarpeeksi mies". Eikä sekään tietenkään riittäisi kaikille. En halua ruveta sellaiseen. Mikä neuvoksi?
Lue vastaus
Täällä kirjoittelee 17-vuotias henkilö, ainakin biologisesti tyttö. Tarinani alkaa viime marraskuusta, jolloin aloin miettiä, olenko sittenkään täysin tyttö.
Leikkasin pitkät hiukseni lyhyeksi toukokuussa pitkän pohdinnan jälkeen, koska ne alkoivat ahdistaa. Se oli vapauttava tunne. Nyt näytän enemmän pojalta ja se on mielestäni mahtavaa. Pukeudun sekaisin naisten ja miesten vaatteisiin, mutta mielestäni miesten vaatteet ovat paremman näköisiä ylläni. Olen kroppaani suhteellisen tyytyväinen, ainoastaan rinnat tekisi mieli litistää binderillä, mutta olen mieluummin ilman. Binderithän ovat kamalan epämukavia käyttää (pukeminen, tiukkuus ja pitämisen aikarajat) ja voivat mahdollisesti aiheuttaa terveyshaittoja.

Olen lukenut tämän kuluneen puolen vuoden aikana paljon eri sukupuolista, ja mieleeni on herännyt kysymyksiä. Tärkeintä ovat kuitenkin nämä: mistä tiedän, olenko muunsukupuolinen vai ainoastaan poikatyttö, tuntuuko se jotenkin erilaiselta? Entä voinko kertomani perusteella sanoa itseäni muunsukupuoliseksi? Jokainen toki määrittelee itsensä miten haluaa, eikä tyyli ole sama kuin sukupuoli... mutta se sekoittaa päätäni vain lisää. En edes tiedä enää, mikä on sukupuoli.

Tiedän, että ajankulu selventää asioita, mutta ehkä täällä on muitakin, joita asiani koskee ja hekin saisivat apua tästä :)
Lue vastaus
Olen (syntyessäni naiseksi määritelty) 16 vuotias ihminen. Noin puoli vuotta sitten aloin ajatella, pohtia, kyseenalaistaa sukupuoltani. Aikaisemmin en oikeastaan ole ajatellut sukupuoltani sen kummemmin, olen vain ajatellut yksinkertaisesti, että kun olen biologisesti nainen ja minut on syntyessäni määritelty naiseksi, olen nainen.

Tällä hetkellä ajatus siitä, että minulla ei ole sukupuolta ollenkaan tai että miehisyys ja naiseus sekoittuu minussa kokonaisuudeksi tuntuu hyvältä, oikealta ja koen vahvasti niin.

Minulla on suuri tarve ilmaista sukupuolettomuutta / naiseutta ja miehisyyttä minussa kokonaisuutena, jollain tavalla. Haluaisin sen näkyvän minusta. Millä tavoin sukupuoltaan/sukupuoliaan/sukupuolettomuutta voi ilmaista? Minulle tulee mieleen ainakin pukeutuminen. Mutta minä en tiedä, miten haluaisin pukeutua, millaisissa vaatteissa viihtyisin.

En ehkä (ainakaan tällä hetkellä) koe tarvetta muokata vartaloani, (minulla on melko suora vartalo, pienet rinnat).

Joskus ajattelen, mitä jos tuntemukseni (siis sukupuolettomuudesta/miehisyydestä ja naiseudesta minussa kokonaisuutena) eivät olekaan aitoja, todellisia. Toisaalta, kun ajattelen asiaa, minusta tuntuu, se että ajattelen välillä kyseisellä tavalla, kertoo vain siitä että en jostain syystä halua myöntää asiaa itselleni.

Olen miettinyt lähiviikkoina sukupuoleeni liittyviä asioita todella paljon. Joskus ajatuksia on ollut niin paljon, etten ole yksinkertaisesti pystynyt ajattelemaan mitään, enkä välttämättä illalla ole saanut nukutuksi. Olen jo jonkin aikaa kokenut epämääräisiä riittämättömyyden, tyytymättömyyden ja häpeän tunteita. Olen kokenut olevani ahdistunut ja peloissaan.

Tällä hetkellä, näin runollisesti ilmaistuna minusta tuntuu, vaikkei häkin ovi ole suljettuna, olen siellä (omasta tahdostani) mutta jos päättäisinkin uskaltaa…?

Haluaisin kokea olevani minä.
Lue vastaus
Haluaisin.. On eräs Muusu, josta pidän.. Mutten oikeastaan tunne häntä kovin hyvin enkä tiedä tulenko tapaamaan häntä uudelleen. Hän oli vetäjänä yhdessä ryhmässä, jossa siis olin mukana. Nyt ko. ryhmä on ohi ja olemme fb-kavereita.. Ennen ryhmän loppumista sain tietää ettei hän tee parisuhteita, koska "ne ovat liian vaikeita" (en tarkkaa muista mitä hän sanoi). En tiedä haluanko tehdä asialle edes mitään, kuka voisi minunlaisesta pitää?! Vihaan kehoani, koen olevani ruma ja lihava, ugh, ja kasvoissani on aknea. Olen liian kuvottava ollakseni tuon kauniin Muusun kanssa.. Ja silti haluaisin..
Totta puhuakseni en edes tiedä mitä tässä kysyn.
Lue vastaus
Olen ollut kiusattuna pitkään. Kiusaaminen on ollut sellaista tavallaan pientä mutta minulle tulee aina paha mieli. Vaihdoin siis viime keväänä koulua mutta tämä pieni kiusaaminen on silti jatkunut. On esimerkiksi hieman pilkattu, keksitty nöyryyttäviä lempinimiä, kommentoitu ulkonäköä. Onko se kiusaamista? Kiusaajat ovat luokkani suosituimpia poikia. Pitäisikö minun puhua äidilleni? Miten saan kiusaajat kuriin?
Lue vastaus
Hei

Olen syntymässä tytöksi/naiseksi määritelty 20-vuotias. Noin vuosi sitten aloin kyseenalaistaa sukupuoltani ja ajatukset itsestä muunsukupuolisena tuntuvat huomattavasti kotoisammilta kuin syntymässä määritelty sukupuoli. Koen sukupuolekseni selkeästi jonkun "muun" kuin tyttö tai poika. Toisinaan sukupuolikokemus puuttuu laisin, toisinaan se on selkeästi "muu." Minua häiritsee, kun joku olettaa sukupuoleni.

En ole koskaan kokenut tyttönä elämistä erityisen ahdistavana, mutten toisaalta ole koskaan kokenut suurta yhteyttä tyttöyteen/naiseuteen, mutta mietin aina että "no en mä kyllä poika ole, eli mä olen tyttö." Sitten kuulin, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa, ja siitä alkoi hämmennys. Tyttöys ja sukupuolen kaksijakoisuus alkoi ahdistaa. Olen kertonut kumppanilleni ja muutamalle ystävälle. He kohtelevat minua sukupuolineutraalisti, mikä tuntuu hyvältä.

Viime aikoina olen alkanut haaveilla testosteronihoidoista ja rintojen pienennyksestä. Koen ahdistusta ja kateutta nähdessäni parrakkaita ihmisiä ja litteitä/pieniä rintoja, sillä haluaisin oman kehoni näyttävän enemmän senkaltaiselta, kuitenkaan luopumatta oman tyylini feminiinisyydestä. Erityisesti minua ahdistaa se, että Suomessa hoitojen saaminen olisi minulle sula mahdottomuus sillä hoitoja on niin vähän saatavilla ja seula on tiukka. Tiedän, etten ole mies. Voisin elää tyttönä, mutta koen oloni paljon onnellisemmaksi muusuna. Mikäli hakeutuisinkin hoitoon, olisin siellä viemässä jo valmiiksi vähäisiä hoitoja pois ihmisiltä, jotka oikeasti eivät voi elää heille syntymässä osoitetussa sukupuolessaan. Koen, että se olisi itsekästä.

Viime aikoina nää asiat on pyöriny mielessä niin paljon, etten usein pysty edes nukkumaan. Tarve puhua asiasta on kova, mutten ole löytänyt aktiivisia suomenkielisiä tai edes eurooppalaisia foorumeita joilla asiasta puhua. Amerikka-keskeisyys monilla netin foorumeista häiritsee mua, enkä osaa samaistua kokemuksiin lainkaan. Kaipaan vertaistukea läheltä, mutten tiedä mistä sitä lähtisi etsimään. Käyn psykologilla kahdesti viikossa ahdistuneisuuden ja masennuksen vuoksi, mutten ole kertonut hänelle sukupuolikokemuksestani sillä epävarmuus kalvaa mua. Mitä jos kerjäänkin vaan huomiota?
Lue vastaus
Hei,

Olen nyt 17-vuotias tyttö enkä oikein tiedä miten luokittelisin itseni. Huomasin yhtäkkiä joskus 14-vuotiaana, että kaikki julkkiksiin kohdistuneet ihastukseni olivat naisia, ja aloin siihen heränneenä sitten miettiä, olenko sittenkään ihan niin hetero kuin aina ajattelin. Ihastuin silloin yhteen tyttöön, vaikken sitä sillä tavalla silloin ajatellutkaan, ja aloin miettiä että onkohan mahdollista että voisin olla bi.

Nyt kun olen jo yli pari vuotta tätä ehtinyt miettiä, tuntuu, että pitäisi alkaa päästä johonkin lopputulokseen, mutta en osaa vieläkään sanoa, mihin päin kallistun. Olen tänä aikana ihastunut kahteen tyttöön ”enemmän” ja sitten on ollut pienempiä aina muihin aina välillä, mutta tosiaan isompia ihastuksia on ollut kaksi. Toinen heistä oli lesbo ja hänen kanssaan ehdin jo tosissani haaveilla jostain isommasta, mutta asiat ei koskaan kuitenkaan edenneet siihen.

Olen siis ihastunut lähinnä tyttöihin, mutta en jotenkin pääse irti siitä ajatuksesta, että ehkä vielä jonain päivänä voisin ihastua samalla tavalla myös miehiin? Esteettisesti pidän tyttöjä ja naisia paljon miellyttävämpinä, tunnen oloni paremmaksi ja turvallisemmaksi tyttöjen kanssa ja jotenkin tuntuu oudolta yrittää kuvitella miehen kanssa seurustelua. Toisaalta ajatus seurustelusta yleensä kammottaa vähän, koska en usko että olisin ”hyvä siinä”, arvostan paljon yksityisyyttä enkä tiedä, pystyisinkö kuitenkaan jakamaan kenenkään kanssa niin paljon itsestäni. Olen myös epäillyt itselläni aseksuaalisuutta, koska vaikka uskon että voisin rakastua naisiin, en tiedä haluaisinko koskaan mennä niin pitkälle sen enempää naisten kuin miestenkään kanssa. Toisaalta mietin, voiko se sittenkin vain johtua huonosta itsetunnosta tai epävarmuudesta yleensä. Nautin kuitenkin periaatteessa itsetyydytyksestä, vaikka en muista ihmisistä koskaan ajattelekaan sillä tavalla. En ole kuitenkaan koskaan edes suudellut ketään, joten mistäpä minä voisin mitään tietää.

Toisaalta epäilen itseäni muutenkin koko ajan koska olen melko naisellinen ja tunnen oloni jotenkin feikiksi ja että olen oikeasti vain bi-curious heterotyttö tai jotain, eikä minua uskottaisi jos tulisin sillä tavalla kaapista. Olen kertonut parille kaverille että ihastun lähinnä tyttöihin, ja kaikki ovat ottaneet sen hyvin, mutta pelkään silti ihmisille kertomista. Toisaalta salailu tuntuu ahdistavalta mutta toisaalta en haluaisi kertoa kenellekään ennen kuin olen varma, ettei sitten jossain vaiheessa tarvitse alkaa vetää sanoja takaisin.

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin ja turhauttaa, ettei näinkään pitkän ajan jälkeen mikään vielä tunnu olevan selvää.
Lue vastaus
Hei!

Olen 23-vuotias äiti. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa täysi-ikäistymisestäni saakka. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että olen täysin nainen: nautin naisten vaatteiden käytöstä ja ehostautumisesta, ystäväni ovat naisia ja harrastukseni "naisellisia". Mitä tulee rakkaus- ja seksielämään, olen kiinnostunut miehistä ja saan (erittäin hyvinkin) nautintoa rakastelusta ja kehosta, jossa elän.
Minulla on kuitenkin eräs ongelma. Minä olen myös mies.

En tietenkään kromosomeja tarkasteltaessa, sillä olen saanut lapseni aivan perinteisellä menetelmällä ja läpikäynyt tavallisen tyttöjen puberteetin. Kuitenkin sekä henkisestä näkökulmasta että fyysisesti voidaan kai sanoa, että olen "mies". Murrosikäni alusta saakka minulla on ilmennyt fyysisiä piirteitä, kuten karvankasvua, äänenmurros ja aataminomenan kehittyminen, miestyyppinen akne ja lihasten muodostuminen, jotka ovat saaneet vartaloni kehittymään sekä naiselliseksi että miehiseksi yhtäaikaisesti. Mitään sairaalloista tilaa tähän ei ole lääkärikään onnistunut yhdistämään, vaan kehoni tuottamat hormonimäärät ovat luonnostaan tällaisessa suhteessa. Henkisellä puolella koen "mieheyteni" näkyvän muunmuassa niin, että tunnen seksuaalista vetoa myös naisiin, koen olevani lapselleni sekä maskuliininen että feminiininen roolimalli ja no... Hitto, kuinka sen sitten sanoisi? Koska tiedän olevani mies. Ja nainen.

Ongelmani on siis oikeastaan seuraava: alani on naisvaltainen, ulkoinen olemukseni pukeutuneena naisellinen, ihmisten mielikuva minusta on feminiininen, puolisoni on hetertoseksuaali ja lähes kaikki elämääni kuuluvat tekemiset jotakin "naisten tai äitien puuhaa". Haluaisin ilmentää myös mieheyttäni, mutta sellaisella tavalla, että siitä ei olisi haittaa perhe-elämälleni, ammatilliselle imagolleni tai ystävyyssuhteilleni. Haluaisin voida joskus rakastella kuten mies rakastelee, saada osakseni sellaista kohtelua kuin mies yleensä saa ja tehdä asioita, joissa saisin kokea mieheyttä ilman, että kukaan alleviivaa minun olevan 160 cm "söpö tyttö". En halua lähteä "korjaamaan" tilannetta lääketieteellisesti. Minä ja puolisoni harkitsemme edelleen sitä, haluammeko lisää lapsia. Lisäksi nautin "heteroseksistä" ja ajatus, jos sallitte kornin ilmauksen, toimivaan peliin kajoamisesta hirvittää. En usko, että lärpäke nahkaa enemmän tai vähemmän jossain päin kehoa olisi se mitä kaipaan tasapainottamaan identiteettiäni.

Minä ja puolisoni olemme keskustelleet aiheesta ja hän tietää totuuden sukupuolestani ja hyväksyy sen. Meillä on myös molemminpuolinen sopimus, että jos haluamme harrastaa muiden kanssa seksiä ja sovimme siitä yhdessä, asia on ok. Tavallaan haluaisin uskoa, että jos saisin naida jotakuta viehättävää naista, saisin itsevarmuutta mieheyteeni, mutta toisaalta pelkään, että vaikutus olisi ehkä enemmänkin päinvastainen. Haluaisin hoitaa homman kuin mies (rakastella naista/miestä peniksellä ja tuntea sen myös itse) ja jo tieto siitä, etten oikeasti pysty sellaiseen, aiheuttaa minulle todella turhautuneen olon. Olen kokeillut strap on -dildoa, mutta minua vaivasi, etten kyennyt itse tuntemaan fyysistä seksuaalista nautintoa sen käytöstä. Oli toki miehistä oloa lisäävä kokemus tyydyttää sillä kumppania, mutta... No, olo oli jälkeenpäin kiusallisen impotentti, koska en saanut aktista itse täyttymystä.

Asian kanssa pitkään painineena ottaisin mielelläni vastaan ulkopuolisen mielipiteen. Kuinka voisin siis ilmentää mieheyttäni turvallisesti niin, että voisin taas nauttia enemmän myös naiseudesta? Miesten vaatteiden käyttämistä olen kokeillut, mutta se oli enemmän kiusallista kuin tyydyttävää. Olen niin pieni, että minut tulkitaan jotakin muotia seuraavaksi teinitytöksi, ei varmasti mieheksi. Kasvoni ovat melko sukupuolettomat ja vartalon rakenne hoikka ja jäntevä, mutta kokoni vuoksi yleisvaikutelma on aina feminiininen.

Kiitos jo etukäteen avustanne!
Lue vastaus
Olen keski-ikäinen, perheellinen nainen, avioliitossa, lapsia. Olen lapsesta saakka nähnyt aika-ajoin unta että olenkin oikeasti mies ja unessa tuntenut mm. esimerkiksi miltä erektio tuntuu miehestä (kuulostaa omituiselta koska olen nainen, eikö totta?) Olen seksuaalisesti ollut koko elämäni ajan hyvinkin lähellä a-seksuaalisuutta, koska koen kaiken muun ajatuksiassa olevan, työasioiden ym. useinkin hankaloittavan seksin aloittamista tai siihen "keskittymistä". Olen aina, nuoresta lähtien, ihastunut hyvinkin naismaisiin miehiin, ja oma miehenikin on hyvinkin hoivaava ja "naismainen" päättämätön, ulkonäöstään ja vaatteistaan kiinnostunut heteromies.

Muutama vuosi sitten koin ehkä elämäni mullistavimman rakkaussuhteen, joka lähes päätti avioliittoni. Suhteen toinen osapuoli oli mies, ja näin jälkikäteen ajatellen hän on ja oli silloinkin homo. Kyseinen mies yritti vihjailla suhteen alussa asiasta ehkä tiedostamattaankin, mutta rakkaus- ja seksisuhteeseen päädyimme silti. Hän kuitenkin päätti suhteen yhtä-äkkiä ja palasi yhteen toisen miehen kanssa, mikä tuntui minusta äärettömän pahalta ja väärältä kokemamme jälkeen ja tuhosi käytännössä kaiken haluni olla lähelläkään miehiä. Näin öisin unia, että minut oli heitetty rautahäkissä valtamereen, ja ainoa mitä minulla oli näyttää rakastetulleni oli valtava ruma syvänmeren kala joka olin minä itse.

Tunnustin suhteen miehelleni, sovimme asian ja hän antoi anteeksi suhteen, ja elämme kuten ennenkin, paitsi että olen vieläkin enemmän lukittunut itseeni tämän jälkeen ihmisenä. Olen likipitäen käynyt läpi koko tunneskaalan homovihasta sääliin ja itsesääliin tämän suhteen jälkeen, mutta jotenkin ymmärrän että koin suhteen ihmiseen joka ei itsekään tiedä mikä on, kuten en minäkään. Sateenkaari-ihmiset ovat kiinnostaneet minua enemmän tämän jälkeen, ja loppujen lopuksi olen miettinyt, tietääkö kukaan ihminen loppujen lopuksi asiaa, kuka on ja mistä tulee?

Olenko todellakin niin sokea että en huomaa feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa? Voinko olla oikeasti sisäisesti mies, ja vieläpä homo (ymmärrän jotenkin homokulttuuria enemmän kuin kukaan tuntemani hetero, ja mielestäni monet homojen slangi-ilmaisut, symboliikka ym. ovat myös lähellä autististen/skitsofreenisten ihmisten symboliikkaa, joiksi olen myös itseäni epäillyt). Ulospäin olen hyvinkin perinteinen, korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva, yhteiskunnan tukipylväs - olenko sittenkin vain "luovempi" kuin muut koska kukaan ei ole koskaan kertonut vastaavaa tai en ole löytänyt vastaavaa tarinaa mistään? Uskonnollinen en ole, vaikkakin olen jopa lukenut uskontotarinoita ym. näiden ajatuskuvioiden innoittamana, ja kunnioitan ihmisten vakaumuksia sekä uskon että uskonnon avulla ihmiset voivat hyvinkin kanavoida suhdettaan aineettomaan.

Onko näin, että homot oikeasti tuntevat oman sisäisen "minänsä" meitä heteroja (joksi itseni seksuaalisesti ehdottomasti koen) paremmin, ja onko omani todellakin niin syvällä jossakin etten tunnista edes sitä kuka olen? Ulkoisesti olen ihan tyytyväinen naisen olemukseeni, ja en missään tapauksessa koe olevani lesbo tai edes biseksuaali. Naiset lähestyvät minua paljonkin romanttisessa mielessä mutta en tunne oloani kotoisaksi tai mukavaksi, pikemminkin välttelen henkilöitä ja yritän saada heidän kanssaan aikaan kaverikontaktia, leikkien että en huomaa lähestymisyrityksiä. Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään koko maailmassa? Miksi näen unta että olen mies, vaikka olen periaatteessa ihan tyytyväinen naisen osaani tässä maailmassa?
Lue vastaus
Olen pian 50-v nainen, kolmen lapsen äiti. Nuorin asuu enää kotona, heidän isästään erosin kymmenen vuotta sitten. Tapasin viisi vuotta sitten erään miehen, joka osoittautui transvestiitiksi. Ok, ehdottoman ok minulle. Mutta huomasin järkytyksekseni tykkääväni naisellisesta miehestä...lisäosineen päivineen ja varsinkin niistä. Ihminen siellä sisällä on kuitenkin sama riippumatta siitä, onko päällä pieruverkkarit vai pitsimekko!? En usko olevani lesbo, miehistäkään en välitä. Siis osaatteko sanoa kuka tai mikä olen? Löytyykö kohtalotovereita ja vertaistukea, juttuseuraa ym?
Lue vastaus
Hei! Ihanaa, että löysin tällaisen neuvontasivuston. Olen 18-vuotias tyttö ja koen olevani lesbo. Joskus nuorempana pidin myös joistain pojista, mutta tunteeni eivät koskaan olleet yhtä vahvoja kuin tyttöjä kohtaan. Fantasioin aina pelkästään naisista, katselen heitä kadulla, ja haluaisin näyttää hyvältä heidän silmissään. Haluaisin kovasti seurustella tytön kanssa, kaipaan läheisyyttä ja seksiä, välillä tuskastuttavan paljon. Olen kuitenkin kaikessa täysin kokematon, eikä mahdollisuuksiakaan ole ollut..... Joskus pelkäsin, että en oikeasti olekaan lesbo, vaan tämä fantasiointi on seurausta siitä, että en tunne myöskään miehiä tai miehen kehoa, ja tunteet on helpompaa kohdistaa omaan sukupuoleeni. Eikö tämä kuitenkin kuulosta lesboudelta? En vihaa miehiä, mutta he ovat seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä tylsiä, vaikka osa onkin esteettisesti hyvännäköisiä. Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania.....

Suurin ongelmani on paras ystäväni, jolla on vahva kristillinen usko. Hän sanoo, ettei vihaa homoseksuaaleja ihmisinä, vaan vihaa heidän harrastamaansa syntiä, mutta myös se tuntuu pahalta. Hän vihaa asiaa, joka on todella suuri osa minua. En meinannut kestää juttuja, joita hän jakoi somessa avioliittoäänestyksen aikoihin. Kaiken lisäksi olin vuosikaudet ihastunut, suorastaan rakastunut häneen, noin 12-17 -vuotiaana. Tunnustin tunteeni 14-vuotiaana, ja vasta tämän jälkeen ystäväni "homoviha" alkoi. Yläasteella hän oli sen kanssa paljon aggressiivisempi, mutta nyt hieman rauhoittunut. Hänellä on jopa muitakin ei-heterokavereita. Hän on valittanut minulle, kuinka ihmiset eivät hyväksy hänen mielipiteitään, ja häntä kiusataan ja syrjitään niiden takia. Jotkut ovat tainneet pistää välitkin poikki. En tiedä, mitä sanoa tällaiseen. En ole enää rakastunut, mutta pidän hänen seurastaan, enkä halua hylätä häntä. Kuitenkin nykyään hänen ajattelemisensa ahdistaa, ja tunnen jopa vihaa. Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen. Kannattaako jatkaa ystävyyttä joka ahdistaa näin paljon? Pelkään, että joskus räjähdän hänelle ja huudan kaikki ajatukseni ulos. Toisaalta ystävyydessämme on paljon hyviä puolia, ja jos katkaisisin sen, menettäisin varmaan koko lapsuuden kaveriporukkani.

Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, mutta käyn lukiota isommalla. Tiedän koulusta monta ei-heteroa, mutta itse olen ainakin osittain kaapissa. Vanhemmille olen kertonut, ja muutamalle muulle kaverille kertonut jotain. Jotenkin epämääräisesti pelkään muita lesboja, ja koen alemmuuden tunteita. Välttelen heidän katseitaan, ja hermostun heidän seurassaan, vaikka muuten itsetuntoni on ihan hyvä. Tuntuu, että täytyisi olla erityisen itsevarma ja upea tyttö saadakseen tyttöystävän. En ole erityisen kaunis, ja olen aivan kokematon. Kun olen ihastunut, en uskalla ottaa mitään kontaktia ihastuksen kohteeseen. Olen hakemassa opiskelemaan Helsinkiin ja erääseen toiseen isoon kaupunkiin, ja toivon että voisin aloittaa "uuden elämän" siellä. Miten voisin rohkeasti ilmaista suuntautumiseni alusta asti, ja tutustua muihin ei-heterotyttöihin? Toisaalta, haluasin olla jo nyt rehellinen kaikille kavereilleni. Kaikki tätä yhtä lukuunottamatta ovat suvaitsevaisia, joten varmaan vain panikoin turhasta.
Lue vastaus
Olen 28-vuotias "nainen", heittomerkit siksi, että en oikeastaan koe moista nimitystä kovin kuvaavaksi. En ole vain yhtä sukupuolta, vaan oikeastaan tykkään "vaihtaa" sukupuolta fiiliksen mukaan. Joinain päivinä äijä, joinain päivinä nainen. Se näkyy pukeutumisessa, meikkaamisessa tai sen puutteessa ja kävelytyylissä. Tai oikeastaan en ole ollut kauhean rohkea tuon äijäpuolen toteuttamisessa muutoin kuin iltalenkillä pimeän aikaan. Huomasin joskus lähteväni aina innoissani lenkille, kun sain siitä tekosyyn pukeutua äijämäisiin vaatteisiin ja talsia miehekkäästi syrjäisempiäkin lenkkipolkuja pitkin ilman pelkoa häirityksi tulemisesta. Ja olen todellakin läpimenevä.

Olen jollain tavalla tiennyt aina, etten ihan kuulu joukkoon. Ihan kuin en sopisi tähän maailmaan, vaan olisin aina jotenkin vääränlainen. Olen miesmäinen myös luonteeltani. Tai tällaisen käsityksen olen saanut. En ole kuitenkaan niin mies, että haluaisin korjata sukupuoleni, vaan haluaisin toteuttaa molempia puolia itsessäni arkielämässä ja tulla hyväksytyksi tällaisena ja kohdelluksi sen sukupuolen edustajana, jota kulloinkin ilmennän.

Tai siitä sukupuolen korjaamisesta kai sen verran lisää, että ehkä haluaisin korjata osia itsestäni, mutta en tiedä, onko siihen mitään realistisia mahdollisuuksia, jos ei ole diagnosoitu transsukupuolinen. En kuitenkaan halua jäädä kummankaan sukupuolen vangiksi. Olen ihan tyytyväinen siihen, että minulla on rinnat, esimerkiksi. Mutta en ole tyytyväinen siihen, mitä tuolla jalkojen välissä on. Muistan toivoneeni päiväkoti-ikäisenä jo, että jonain päivänä minulle kasvaisi pippeli, mutta en ole koskaan toivonut muuttuvani kokonaan pojaksi.

Tää kuulostaa varmaan tosi oudolta... ja juuri sen takia en ole saanut ajatuksiani järjestykseen, kun en ole löytänyt mistään tähän sopivaa nimitystä tai kuullut samankaltaista tarinaa. Pelkään, että olen ihan älytön. Että muka voisin saada miehiset sukuelimet ja pitää kehon muuten naiselle ominaisena, että voisin toteuttaa tätä sukupuolen kaksinaisuutta tosielämässä ja vielä tulla hyväksytyksi sellaisena. Olen paininut tämän asian kanssa kauan ja yrittänyt työntää sen pois mielestäni, mutta se palaa aina uudestaan pintaan.

Olen myös biseksuaali, mikä on aiheuttanut jonkun verran hämmennystä itsessäni tämän sukupuoliasian suhteen. Tuntuu, että se, kuinka paljon olen kiinnostunut naisista ja miehistä vaihtelee päivän mukaan, mutta ei seuraa kuitenkaan sitä, kumpaa sukupuolta itse koen kulloinkin olevani. Yleensä tunnen itseni melko lailla biseksuaaliksi, mutta välillä tunteet menee niin sekaviksi, että en oikein itsekään tiedä, mitä olen (kuulostaako järkevältä, jos nainen sanoo, että tuntee olevansa homomies??)

Haluan siis lähinnä tietää, onko tällaisille tuntemuksille jotain nimeä ja voinko saada apua tähän asiaan jotenkin. Lähinnä mietityttää tuo omana itsenä eläminen arjessa ja fyysisen kropan korjauttaminen osittain, ilman transsukupuolisuusdiagnoosia.
Lue vastaus
Aika kurjaa kun kaikki ihmiset luokitellaan johonkin seksistä hullantuvaan joukkoon.
Rehellinen transnainen ei voi kulkea rauhassa kadulla pelätessään homovihaajien väkivaltaa.
Automaattisesti luokitellaan olevan miehistä kiinnostuneeksi.
Setankin asenne on että miestä ollaan vailla kun eletään yksinään.
Joku homomies tässä vielä ihmetteli sitä ettei miehet kiinnosta.
Sitähän varten tässä tietysti pukeutuu mekkoon.
Pukeutumenkin pitää olla harmaata ja kadulla varoa jokaista vastaantulevaa miestä.
Varmistaa pakoreitti.
Kaikki ne homomiehet ja lepakot saavat kulkea rauhassa ja me yksin kantaa yhteiskunnan viha.
Tää pallo on teidän paratiisi
Lue vastaus
Hankalaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Jo teinipoikana menin salaa siskoni vaatekaapille ja pistin ylleni hänen nättejä vaatteitaan. Oletin aina että ilmiö on täysin normaalia murrosikäisen kehitykseen kuuluvaa itsensä toteuttamista. Parhaat ystäväni ovat naispuolisia, ja tulen naisten kanssa toimeen paljon paremmin kuin miesten. #girlsnightout onkin varsin tyypillinen hashtag somessa ollessani viettämässä iltaa naispuolisten ystävieni kanssa, vaikka se onkin vitsi. Vai onko?

Viime aikoina (oikeastaan viime vuoden aikana) olen alkanut kyseenalaistamaan sukupuoli-identiteettiäni. Olen 25-vuotias ja olen alkanut ajatella että murrosiän pukuleikit saattoivat ollakin enemmän kuin silloin luulin. Kuluneen vuoden aikana tunnistauduin homoksi läheisille ystävilleni ja perheelleni, mutta jos olen transsukupuolinen, tlanteellahan ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa? Pitäisin mielelläni kauniita mekkoja ja koruja. Meikkaisin itseni kauniiksi ja opettelisin letittämään hiukseni kauniisti. Käyttäisin kimaltelevaa kynsilakkaa. Se vaan on sosiaalinen itsemurha miehillä. Ongelmaa ei olisi jos olisin syntynyt naiseksi.

Viimeisen viikon ajan olen ollut yhä enemmän ja enemmän ahdistunut tilanteestani, enkä saa öisin nukuttua. Olen alkanut lakkaamaan varpaankynsiäni, mikä helpottaa oloani. Varpaankynsien lakkaus pysyy piilossa varsinkin näin talvella, mutta sekään ei riitä minulle. Selailen usein kotona verkkokauppojen naistenvaatteita, ja usein purskahdan itkuun kun ymmärrän etten ikinä voi käyttää niitä.

Koulunkäynnistäni ei ahdistuksen takia tahdo tulla mitään. Olen harkinnut koulukuraattorin puheille menemistä, mutta en tiedä uskallanko sielläkään puhua näistä asioista.

Pahoittelen sekavaa viestiä, todella hankalaa pukea tuntemuksiani sanoiksi.
Lue vastaus
Hei, olen 25 v ja ehkä tyttö. Poika tai mies en ainakaan ole, vaikka kaikki luulevat niin, mutta tämä tuntuu vain oudolta roolilta. Toisaalta naiseksi identifioituminen on (ainakin näin miesvartalossa) vaikeaa, kun en ole kovin naisellinen, enkä tiedä esim. pukeutumisesta tai meikkaamisesta mitään, niin en tiedä miten pärjäisin naisena, enkä tunne mitään naisen nimeä omakseni, vaikka nimenvaihto on varmaan pakollista. Transprosessiin lähteminen pelottaa, koska pelkään läheisten reaktioita, erityisesti poikaystäväni ja vanhempieni. Toisaalta itse hoidot ja niiden riskit pelottavat, se on kuitenkin iso operaatio. Pelkään lääkkeitä ja pelkään leikkauksia. Näistä asioista on vähän vaikea puhua kenellekään
Lue vastaus
Hei,
minua mietityttää näennäinen aseksuaalisuuteni. Seksi ei kiinnosta pätkääkään, mutta joka tuutista kuulee tai lukee, että seksi on se parisuhteen liima joka yhdessä pitää. Miten aseksuaalinen henkilö sellaisessa maailmassa pärjää? Yksinkö?
Olen 23-vuotias nainen, seurustellut kasuaalisti niin naisten kuin miesten kanssa, ja haluaisin kai suhteeseen mieluummin naisen kanssa, mutta seksiä en haluaisi kummankaan sukupuolen kanssa. Onko aseksuaalisuus väärin? Onko aseksuaalin väärin haluta parisuhdetta? Voiko parisuhdetta olla ilman seksiä?
Lue vastaus
Olen 20 vee, olen nainen/tyttö. Naiseksi identifioituminenkin tuntuu välillä oudolta, mutta trans en ole. Yleensä elämä on kivaa, on monta tapaa olla ihminen ja tiedän että voin olla oma itteni kaikissa porukoissa missä liikun.
Koska pukeudun "poikien vaatteisiin" tai neutraalisti, mua luullaan usein nuoreksi pojaksi, tai sitten kysytään että kumpi olen. Sinänsä mua ei kommentointi haittaa, mutta kieltämättä ahdistaa silti välillä aika pahasti. Mikä mä olen, mitä mä olen, jos mut jatkuvasti luokitellaan ns. väärään sukupuoleen enkä itekään tiedä mitä haluan. Peilistä tuijottaa takaisin kummallinen eksyksissä oleva hyypiö.
Tässä iässä moni muodostaa parisuhteita, mä en seurustelua tai seksiäkään kaipaa vielä, mutta tulevaisuus tällä elämän osa-alueella näyttää jotensakin toivottomalta. Kiinnyn ja kaukoihastun jatkuvasti hieman itteäni vanhempiin naisiin. Pelkään irrationaalisesti, että tämä taipumus samoin kuin se miten sukupuoltani ilmaisen on seurausta lapsuuden kokemuksista tai vääränlaisista esikuvista tai vastaavaa- pelkään että olen jotenkin vinoutunut jossakin elämäni vaiheessa. Kai mä muuten yrittäisin olla nätti enkä haikailisi leveämpien hartioiden perään. Kai mä muuten haluaisin poikaystävän enkä toivoisi että se yks naispuolinen työkaveri hymyilis mulle taas. Näistä ajatuksistani en viittis kertoa kavereilleni, koska he ovat niin suvaitsevaista porukkaa.
Lue vastaus